maanantai 27. huhtikuuta 2009

Ovis tunnistettu!

Viikonloppuna oli selkeästi ovulaatio! jee, onpa hieno tunne huomata itsessä tapahtuvan tällaisia asioita! Olin ajatellut, etten minä sellaisia voi koskaan edes huomata, mutta helppoahan se ainakin nyt oli. Nyt ootellaan seuraavien kuukautisten tuloa, sillä tätä kiertoa ei millään ole hyödynnetty. Mies on reissussa ja yksinhän niitä lapsia ei saa aluille... Ei tämä haittaa, sillä emmehän me vielä edes varsinaisesti yritä (vaikka itse niin salaa toivonkin).

Viikonloppuna sain lapsiperhealtistusta ja oli ihana katsella lapsiperheen arkea varsinkin, kun päivä oli onnistunut eikä suurempia vaikeuksia tai kiukkuja nähty. Oliko lapset vieraskoreita, kun oli vieraita, tiedä sitä. Muutenkin viikonloppu oli ihana, kun ulkona oli lämmin sää ja sain vähän väriäkin naamaan ja käsiin. Toivottavasti vappunakin oli yhtä lämmintä, mutta ei nyt ainakaan ennusteet näytä siltä.

Vauvauutisia on taas kantautunut tännekin saakka! Se on muuten kummallista miten minun kavereilla vauvoja syntyy aina sykleissä. Muutama kuukauden sisällä syntyy useita vauvoja ja sitten on monta kuukautta ilman yhtää vauvaa, kun taas vauvasykli alkaa. Nyt on vauvasykli tulossa alkusyksyyn, ainakin viisi vauvaa on tähän sykliin tuloillaan. Mä niin toivon, että meillekin vauva syntyisi sykliin, jotta olisi vertaistukea tarjolla kavereissa...

Minä olen alkanut kuvitella jokaisesta kaveristani, että he varmaan yrittää vauvaa tms. Tulkitsen jokaisen lauseen ja äänen vivahteen niin, että heillä on varmisti ajatuksia perheenlisäyksestä. Mies jo toppuutteli, että ei ne kaikki nyt samaan aikaa vauvoja halua ja että minä vain kuvittelen. No asiaa varmaan joskus selvinnee tai sitten minä vaan kuumeilen liikaa!

Kp16

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Ovista odotellessa

Minulla oli siis ensimmäiset menkat heti pillereiden lopettamisen jälkeen. Ihaninta oli se, ettei niitä edeltänyt kahden päivän päänsärkyä, kuten pillereiden ja etenkin yhdistelmäpillereiden tai ehkäisyrenkaan kanssa joskus oli. Vuoto sen sijaan oli kuin tulva. No onneksi ne eivät kestäneet kumminkaan kuin viisi päivää. Nyt odotellaan tunnistanko ovulaation. Taisi mennä meillä miehen kanssa aikataulut niin ristiin, ettei tarvitse murehtia oviksen aikaisesta ehkäisyn käyttämisestä. Mies lähti reissuun eikä vielä tiedä milloin palaa. Tulipahan yksi asia vähemmän mietittäväksi, kun kohtalo päätti puolestamme, ettei tässä kierrossa raskaaksi tulla.

Tässä lähiaikoina on tullut monenlaisia uutisia. Eräs kaverini kertoi, että heille on tulossa loppusyksystä vauva. Toinen ystävä kertoi, että he ovat yrittäneet jo pitkään vauvaa ja hoidoissakin on käyty. Kovin ristiriitaisia on omat tunnelmat. En vaan halua edes miettiä miltä tuntuu yrittäminen tuloksetta, mutta toisaalta jotenkin siihen on pakko alkaa varautumaan henkisesti... Toisaalta minulla on sellainen olo, että meillä tärppää heti ja toisaalta sellainen, että tässä menee vielä pitkään ja joudumme usein pettymään. Ehkä tämä ristiriitaisuus on täysin normaalia. En muuten kummallekaan kaverille suoraan kertonut, että mekin yritämme, mutta eiköhän he osanneet lukea rivien välistä. Olen kertonut yhdelle kaverille asiasta, en kyllä tiedä haluanko paljon asiasta puhua, onneksi meillä muitakin puheenaiheita riittää :D

Nyt on menossa kp10. Onko tämä nyt yrityskierto 0 vai 1?? Siis tuolla suositulla keskustelupalstalla, kun näitä yrityskiertoja lasketaan, niin en tiedä kumpi minulla on menossa... Kertokaa tietämättömälle!

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Nyt ne on syöty...

Nyt on minipillerit tältä erää minun elämässäni ohi. Pääsiäisen aikana söin viimeiset pillerit ja myös menkatkin alkoi pääsiäisenä. Tästä eteenpäin en tiedä miten edetään. Ehkä ns. tärppipäivinä käytetään kumia, ehkä ei. Emme vielä asiaa loppuun keskustelleet. Kun perheessä on reissutyöläinen, niin ei edes pysty aina tähtäilemään tärppipäiville tai ei-tärppipäiville. Tarkoitus on kumminkin aloittaa varsinainen yrittäminen kesällä, ehkä kesä-heinäkuussa.

Oltiin kylässä eräässä lapsiperheessä pääsiäisenä. Perheen äiti jo ennen vierailuamme sanoi, että saadaan mieheeni vähän vauvatartuntaa, kun tullaan kylään. Olihan se heidän taapero aivan ihana ja suloinen tapaus, sellaisen voisin meillekin ottaa! Taisi tämä perhe huomata, ettei miehelläni enää mitään suurta lapsikammoa ole. Toivottavasti he vaan eivät aio aloittaa mitään vauvauteluita... En vaan jaksa vauvauteluita. Sen vuoksi emme ole muille yrittämisen aloittamisesta puhuneetkaan. Tai yhdelle kaverilleni kerroin, mutta onneksi hän ei ole tunne muita kavereitamme, joten häneltä tämä tieto ei leviä muille. Hänelle sanoin, että ei tarvitse kysellä asian edistymistä, kerron kyllä kun haluan puhua asiasta. Hänen kanssaan on asiasta niin mukava puhua. Hänellä ei ole omia lapsia, joten hän ei ole tyrkyttämässä omia lapsinäkemyksiään. Muutenkin hän osaa suhtautua riittävän rauhallisesti ja järkevästi asioihin.

Olen pelännyt omaa kieltäni varsinkin kun olen jotain ottanut. Minulla on siis tapana välillä hölöttää humalassa omia asioitani enemmän mitä haluan. Nyt tässä asiassa olen osannu pitää kieleni kurissa. Pääsiäisenä oli yksi koetin kivi, ja selvisin siitä melko hyvin. Näistä vauvasuunnitelmista en puhunut, muista omista asioistani puhuin ehkä enemmän kuin oli tarkoitus.

Olin siis viikonloppuna baarissa oikein pitkän kaavan mukaan ja oli kyllä tosi hauskaa! Nykyään en käy juuri ollenkaan missään yökerhoissa, vaan minulle on riittänyt käydä muutamalla jossain pubissa. Nyt olin pilkkuun saakka ja hauskaa oli! Mieskin oikein ihmetteli miten niin myöhään jaksoin. Ehkä se, kun harvoin (kerran vuodessa) käy, niin se on tosi hauskaa! Tuli myös juotua sopivasti, ei liikaaa, muttei liian vähän, että olisi käynyt väsyttämään.

Nyt on menossa kp4.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Yritys lähenee...

Oho, onpa vierähtänyt aikaa viimeisestä postauksesta. Minulla ei ole kuin muutama päivä pillereitä jäljellä. Heti pillereiden loppumisen jälkeen odotellaan myös kuukautisia. Tämän jälkeen pitäis kai(?) odottaa ainakin yksiä luomumenkkoja. Mistä tämä suositus johtuu? Onko kellään tietoa. Jos saisi itse päättää milloin tulisin raskaaksi, niin itse toivoisin, että se tapahtuisi heinä-elokuussa. MUTTA kuitenkin toivotamme vauvan tervetulleeksi, jos hän aikaisemminkin päättää tulla.

Emme ala etsimään ovulaatiota, vaan edetään rauhallisesti. Itseäni ainakin jännittää koko asia niin paljon, että varmaan sen vuoksi ei tärppiä heti tapahdu. Olosuhteiden pakosta emme näe miehen kanssa joka päivä, joten ei siinä paljoa pysty tähtäilemään tärppipäiville. Peittoa heilutellaan aina, kun siltä tuntuu eli varmaan tässä kuussa aina kun satutaan saman katon alla olemaan.

Kaveriporukassa alkaa olla jokin verran ahdistavaa, kun siellä tuntuu olevan kauhea kyttäysmeininki. Eli jos et juo mitään, niin heti aletaan miettiä, että onkohan tuo nyt raskaana. Minä oli kahtena kertana peräkkäin autolla liikkeellä kaupungilla lauantai-iltana. Kyllähän siitä sai kuulla...

Nyt on pakko lähteä töihin, että pääsee sieltä joskus kotiinkin. Ja onneksi kohta on pääsiäinen, ihanaa, että saa vähän lomaa!! Loma, sehän se on mielessä!