maanantai 31. elokuuta 2009

Uuteen kiertoon, taas

Eli tänään on kp 1/28-33. En nyt laske kierron pituuteen sitä yhtä maratonkiertoa, joka oli kesällä. Päätetään nyt, että se oli poikkeus ja sellaista ei enää koskaan tule. Ehdin perjantaina tekemään jo yhden raskaustestinkin, koska piti vain varmistaa, ettei olisi käynyt iloista vahinkoa, ei ollut. Sain rauhassa juhlia kaverin synttäreitä viikonloppuna mökillä. Ja mukavinta oli myös se, että menkat alkoi vasta tänään eikä siellä mökillä.

4. kierron pituudeksi tuli nyt 33 päivää. Pituus ei millään tavalla yllättänyt, sillä ounastelinkin ovulaation olleen vasta kp 16 päivän aikaan. ja menkat alkoi oletettavasti dpo 17. Onneksi ehdin ottaa riittävän ajoissa särkylääkettä, coktail buranaa ja panadolia, eikä suuria maha/selkäkipuja tullut. Otin buranan jo ennen kuin mitään kipuja oli eli aamulla huomasin pientä vaalean punaista limaa pyyhkiessä, joten ounastelin menkkojen alkavan. Panadolin otin, kun pääsin töihin ja kipuja oli alkanut tuntua. Tämä yhdistelmä toimi siis hyvin!

Nyt ei ollut edes kovin pahaa migreeniä. Viime maanantaina oli migreeni, jonka sain hillittyä buranalla ja lepäämisellä. Lauantaina oli myös pääkipua, mutta se saattoi myös johtua liian vähäisestä veden juomisesta ja silmälaseitta olosta. Onneksi ei ollut muuta.

Nyt aloitetaan pohtimaan milloin voisi olla seuraava ovulaatio. Aion tikuttaa, jotta se ajankohta löytyisi. Jos seuraava kierto on yhtä pitkä kuin tämäkin, niin ovulaatio voisi osua kerrankin viikonlopulle. Eli nyt voisi olla jotain mahdollisuutta osuttaa peiton heiluttelut oikeille päiville.

Synttärilahjaksi en enää vauvaa voi saada (synttärilahjaksi olisin lukenut, jos vauva olisi syntynyt kuukauden sisällä omista snyttäreistäni), mutta ei kait se katastrofi ole vaikka vasta kolmekymppisenä vauvan saisinkin. Nyt täytyy vaan toivoa, että oikeasti joskus se vauva meillekin suodaan. En tosin kehtaa ääneen edes valittaa, sillä eihän tässä ole vielä edes puolta vuottakaan yritetty.

Taas on reilun viikon aikana useampi vauvauutinen kuultu, kaikki siis syntyneitä. Yksi heistä ollaan jo ehditty nähdä ja olihan se söpö. Sellaisen käärön minäkin haluan. Jos vaikka vuoden päästä olisi meidän vuoro esitellä uutta perheenjäsentämme.

KP 1/28-33

torstai 20. elokuuta 2009

Kirjoitusvaikeuksia

Minulla on ollut pieniä kirjoitusvaikeuksia. Asiaa on ollut paljon, mutta jostain syystä en ole saanut niitä tänne kirjoiteltua. Osittain kiireen takia, osittain oman pahan mielen. Töissä on kiirettä, harrastuksissa on kiirettä, häävalmisteluissa on kiirettä. Häät on jo ihan kohta ja polttarit oli ihanat! Eipä tarvinut enää pelätä, että olisin ollut raskaana omissa polttareissani, häistäkään ei ole huolia, sillä jos olisinkin (ei siis enää mahdollista) niin mahan kasvukaan ei rajoittaisi puvun päälle sopimista.

Tilasin siis ovulaatiotestejä, paljon! Aluksi aloin kp 10 testaamaan ja muistinkin melkein joka päivä testata, mutta ei tullut viivaa. Sitten tuli ahdistus, että miksi edes testaan, kun en voi asialle tehdä mitään vaikka tietäisinkin minä päivänä ovulaatio on. Siis en ollut ns. oikeaan aikaan kotona. Jätin testailun ja päätin sitten testata vielä kp kp19. Tällöin tuli haamuviiva ja kp 20 ei mitään. Ovulaatio oli ilmeisesti ollut (muidenkin oireiden perusteella voisin näin arvata) kp 17 tai kp 18. Tästä laskettuna kierto on ehkä muutaman päivän pidempi kuin edellinen. Joka siis tarkoittaa sitä, että taas menee mahdollinen ovulaatio ohi. Ärsytys on suuri.

Vauvauutisia (sekä syntyneitä että tulevia) on tullut tosi paljon. Se alkaa ahdistamaan. Mutta jos tässä vaiheessa ahdistun näin paljon muiden vauvauutisista, niin mitä se on, jos joudumme odottamaan vauvaa vuosia... Ehkä sitä sitten vaan katkeroituu...

Nyt siis vain odotellaan, että menkat alkaa reilun viikon päästä. Toivottavasti alkaa, sillä mitään raskautumisen mahdollisuutta tässä kuussa ei ole ollut. Ehkä seuraavassa postauksessa parempi mieliala.

kp 223/28-30