En ole vähään aikaan blogia päivitellyt. Syy tähän on kirjoittamisen vaikeus. En ole saanut sanotuksi sitä mitä olen halunnut tai en ole tiennyt mitä haluan sanoa. Uusi yrityskiertokin on lähtenyt käyntiin. Eli ei tärpännyt ensimmäiselle kerralla. En tosin sitä odottanutkaan, ei tällä peiton heiluttelun määrällä mitään saada aikaseksi. Kierron pituus oli 30 päivää. Uusi kierto alkaa olla jo puoli välissä. Nyt ei ole ollut mitään ovulaatio merkkejä näkyvissä. Eipä tosin sillä ole merkitystäkään huomaanko oviksen vai en. Emme kuitenkaan oviksen mukaan peittoja heiluttele. Sitä hommaillaan, kun siltä tuntuu ja oikeastaan se meillä menee niin, että sitä hommaillaan aina kun nähdään. Reissutyö on tällaista, varsinkin kun välillä reissuja on kummallakin, niin menee aikataulut totaalisen ristiin. Nyt on kumminkin takana pitkä viikonloppu. Oltiin perjantaikin lomalla. Oli kyllä ihanaa olla yhdessä ja viettää aikaa, puuhailla kaikkea ja nukkua paljon.
En ymmärrä miksen osaa enää iloita muiden vauvauutisista. Niitä tulee nyt joka suunnalta. Olen toki iloinen ja onnellinen muiden puolesta ja heidän vauvauutisista, mutta silti mieli menee matalaksi. En osaa sanoa mistä se johtuu. Ehkä vain haluan itse vauvaa paljon, etten osaa enää suhtautua muiden vauvauutisiin "normaalisti". Toisaalta voi se myös johtua näistä kaverisuhteistakin. Edelleenkin olen (tai näin olen päätellyt) se lapseton kaveri, jolle ei kerrota vauvauutisia, vaan saan aina kuulla jostain kiertoteitse niistä. Tuntuu kauhealta ajatella, että joku näin minusta ajattelee. Se pistää miettimään omaa itseään aika paljon. En osaa taaskaan pukea näitä ajatuksia sanoiksi. Tunnen itseni täysin turhamaiseksia ja typeräksi, kun tällaisia mietin...
Ensimmäistä lasta toivottiin yli vuosi. Tuloksena saimme ihanan pienen tytön. Nyt pikku tytölle on tulossa pikkuveli.
maanantai 25. toukokuuta 2009
torstai 7. toukokuuta 2009
Oliko se sittenkään?
Olen tässä pohtinut, että bongasinko sittenkään ovulaatiota? No ehkei sillä nyt ole merkitystä, sillä tämä kiertohan meni muutenkin yrittämisen suhteen pilalle. Emme ole miehen kanssa juurikaan tavanneet ja ne peiton heiluttelut taisi osua täysin väärille päiville. No mutta ainahan se on kiva puuhailla! Mieskin on niin innoissaan tästä yrittämisestä, vitsaillee sotilaiden matkaan lähettämisestä yms. Toisaalta hän myös toppuuttelee minun vauvakuumetta. Pudottaa aina takaisin maan pinnalle, että eihän tämä välttämättä edes onnistu. Miestä on näemmä peloteltu paljon siitä, ettei lapsia vain tehdä vaan joskus niiden saaminen voi kestää tai ei saada niitä ollenkaan. Itse en osaa noin synkästi ajatella, tällä ehkä säästän itseäni. Murehditaan sitä sitten myöhemmin, jos yrittäminen ei tuota tulosta.
Minulle on tässä pikku hiljaa vuosien varrella kertynyt kiloja, joista olen epätoivoisesti yrittänyt talven ja kevään aikana päästä eroon. Menestys ei ole kovin hyvä. Jossain vaiheessa olin jo kaksi kiloa kevyempi, mutta nyt olin saanut ne kaksi kiloa takaisin. Kunnon parantaminen kuitenkin ono se tärkeämpi asia kuin joidenkin kilojen pois saanti. Olen tässä pohtinut sitä, että jos nyt saan jonkin verran kiloja pois jas sitten tulen raskaaksi. Kunto karisee varmasti raskauden aikana ja kiloja tulee lisää. Minulla on useita ystäviä ja tuttuja, joilla on alkuraskaus ollut niin rankka, ettei jumpalla käyntiä ole voinut edes harkita. Ei ole kauhean motivoiva fiilis...
Olen myös aina ihannoinut sellaisia söpöjä vauvamasuja, mutta nyt minulle on pikkuhiljaa valjennut, että eihän minulle sellaista voi varmaan tulla, kun on tätä vararavintoa tässä ympärillä, joten valas minusta taitaa tulla. Minä myös pelkään, että minusta tulee sellainen lihava ja kamala äiti, jolla on hiukset aina likaiset ja kulkee vain puklupaidoissa eikä meikkaa koskaan. Sellaista minä en itsestäni halua, eikä varmasti miehenikään minusta halua. Nyt varmaan joku ajattelee, että olen kovin pinnallinen tms. mutta kai sitä saa tällaisiakin asioita pohtia...? Vai olenko nyt huono ihminen, jos pohdin oman vartaloni muutosta?
Nyt muuten odottelen kuukautisia alkavaksi viikonloppuna. Katsotaan miten käy! Tämä on muuten jännää tämä yrittäminen, kun koko ajan on jotain mitä odottaa... Ehkä se jännitys pian loppuu, kun tulee pettymyksiä lisää. Toisaalta nyt, kun tiedän ettei raskautumisen mahdollisuutta ole, niin on helppo odottaa kuukautisia.
Minulle on tässä pikku hiljaa vuosien varrella kertynyt kiloja, joista olen epätoivoisesti yrittänyt talven ja kevään aikana päästä eroon. Menestys ei ole kovin hyvä. Jossain vaiheessa olin jo kaksi kiloa kevyempi, mutta nyt olin saanut ne kaksi kiloa takaisin. Kunnon parantaminen kuitenkin ono se tärkeämpi asia kuin joidenkin kilojen pois saanti. Olen tässä pohtinut sitä, että jos nyt saan jonkin verran kiloja pois jas sitten tulen raskaaksi. Kunto karisee varmasti raskauden aikana ja kiloja tulee lisää. Minulla on useita ystäviä ja tuttuja, joilla on alkuraskaus ollut niin rankka, ettei jumpalla käyntiä ole voinut edes harkita. Ei ole kauhean motivoiva fiilis...
Olen myös aina ihannoinut sellaisia söpöjä vauvamasuja, mutta nyt minulle on pikkuhiljaa valjennut, että eihän minulle sellaista voi varmaan tulla, kun on tätä vararavintoa tässä ympärillä, joten valas minusta taitaa tulla. Minä myös pelkään, että minusta tulee sellainen lihava ja kamala äiti, jolla on hiukset aina likaiset ja kulkee vain puklupaidoissa eikä meikkaa koskaan. Sellaista minä en itsestäni halua, eikä varmasti miehenikään minusta halua. Nyt varmaan joku ajattelee, että olen kovin pinnallinen tms. mutta kai sitä saa tällaisiakin asioita pohtia...? Vai olenko nyt huono ihminen, jos pohdin oman vartaloni muutosta?
Nyt muuten odottelen kuukautisia alkavaksi viikonloppuna. Katsotaan miten käy! Tämä on muuten jännää tämä yrittäminen, kun koko ajan on jotain mitä odottaa... Ehkä se jännitys pian loppuu, kun tulee pettymyksiä lisää. Toisaalta nyt, kun tiedän ettei raskautumisen mahdollisuutta ole, niin on helppo odottaa kuukautisia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)