Silloin, kun blogin aloitin, en suunnitellut ollenkaan mihin saakka tätä pidän. Haluan kirjailla fiiliksiäni ylös nyt raskausaikanakin, mutta en halua tehdä sitä yhtä julkisesti kuin aiemmin. Tai siis lähinnä minua pelottaa paljastuminen, kun oikeassa elämässä raskaudestani tulee julkista. Silloin tuttuni tunnistavat minut helpommin, kun on lasketut ajat yms. tiedossa. Olen siis pohtinut, että pistän blogin salasanan taakse. Mitä mieltä te olette? Jatkatteko lukemista, jos pistän blogin salasanan taakse? Saatte tietysti kaikki nykyiset lukijat pyytämällä sen salasanan.
Tässä raskaudessa ei oikein tapahdu mitään, joten en ole sen vuoksi keksinyt mitään kirjoitettavaakaan. Olen myös jättänyt (en tietoisesti) muiden blogien lukemisen vähemmälle, joten en ole aina muistanut edes tämän oman blogin olemassa oloa. Yrittäessä asia oli koko ajan mielessä ja koko ajan tapahtui säännöllisesti jotain tai ainakin tunteet ja fiilikset vaihtelivat koko ajan.
Nyt vain jännitän huomista np-ultraa. Minua ei enää niinkään pelota mitä sieltä tulee tulokseksi riskin suhteen vaan minua pelottaa että sikiö on kuollut. Tästä en jollain tavalla päse yhtään yli.
Minulla on olo huomattavasti parantunut, pahoinvointia ei juurikaan ole. No eilen tuli paha olo, kun olin syönyt liian vähän. Siihenkin keksin mussuttaminen auttoi. Olo muutenkin paljon pirteämpi. Jaksan tehdä asioita ja olen jaksanut taas liikkua. Ruokailun säännöllisyys ei enää ole niin tarkkaa ja iltaisin ei tarvitse enää välttämättä syödä toista lämminta ruokaa vaan pärjään jugurtilla ja kanamunaleivällä.
Paino on pudonnot. Se on pudonnut viime talvesta lähtien nyt 5 kiloa. Keväällä sairastaessa lähti muutama kilo ja nyt raskausaikana on lähtenyt loput. En muista milloin olisin näin vähän painanut, mutta sehän voi johtua pelkästään jo siitä, etten ole koko kesänä juurikaan liikkunut, niin lihakset (ne muutenkin vaatimattomat) on kadonneet.
En tiedä saanko ensi yönä lainkaan nukuttua, kun jännitän iltapäivän ultraa.
kaapo 10+6