Täällä ollaan edelleen yhdessä kasassa ja päästy jo tosi pitkälle tässä raskaudessa! JEE! Nyt on jo rv 33+6 eli huomenna alkaa 35. raskausviikko, jolloin ei enää synnytystä estellä. Pikku hiljaa alan nousemaan pystyyn ja koitan liikkua enemmän. Alkaa ollakin jo aika, sillä tuntuu etten enää jaksa psyykkisesti ja fyysisesti tätä vuodelepoa. Fyysisesti suurimmat ongelmat ovat lonkkien ja jalkojen todella kova särky, samoin päänsärky vaivaa päivittäin. Toisaalta ei se pystyssä olokaan kivutonta ole.
Vauva voi hyvin ja on jo hyvän kokoinen, viime viikolla painoarvio oli 2110g. Kovin alhaalla vauva majailee. Eilenkin hikka tuntui lähinnä mun peräsuolessa. Minulla on tässä perjantaista lähtien tullut limatulppaa ja muutenkin on itsellä ollut olo, että ei tässä enää kauaa mene, sillä tuntemukset ja kivut on muuttuneet hiukan. Sunnuntaina kävinkin jo synnärillä tarkistuksessa. Vähän oli tilanne edennyt, mutta edelleen kanavaa oli hiukan jäljellä, ulkosuu kahdelle sormelle auki ja sisäsuu jonkin verran auki suppiloimaisesti, kuten nyt parit viime kerrat ultrassa on näkynyt.
Minulla alkaa olla aika tyyni olo vauvan puolesta, en enää murehdi hänen selviämistä tai vointia. Jos hän syntyy nyt, niin sitten meillä on keskolajakso taas edessä. Toivon kuitenkin, että päästäisiin vähän pidemmälle, jotta saisin vauvan vierihoitoon heti.
Olen suunnannut ajatukset etenkin jo jouluun, ristiäisiin ja arkeen kahden lapsen kanssa. Murheena on synnytys ja sen nopes käynnistyminen. Lähinnä se jännittää, että osaanko lähteä riittävän ajoissa sairaalaan ja pääseekö mies mukaan synnytykseen. Onneksi sunnuntaina oli taas ihanan rohkaiseva lääkäri tutkimassa. Hän kovasti muistutteli, että herkästi pitää lähteä synnärille eikä saa mitään lastenhoitajaa jäädä odottelmaan vaan jos ei mies pääse heti mukaan niin sitten ambulanssilla. Kotiin tai matkalle synnyttäminen on ehdottoman nounou. Samoin hän rauhoitteli, että kyllä pärjään hyvin synnyttämässä yksinkin vaika mies ei ehtisi mukaan.
Oma sairaalakassi on puoliksi pakattuna ja samoin on toisessa kassissa valmiina vauvan kotiintulovaatteet. Kaikki hankinnat on tehty, jotain pientä puuttuu, mutta niillä ei ole kiirettä. Samoin kotona on kaikki valmistelut tehty, sänkykin on pedattu valmiiksi. Rintapumpun, pullojen yms. desinfiointi saa vielä odottaa. Odottelen lähinnä uutta laatikostoa keittiöön, jotta saan puhtaat vauvatavarat pakattua suoraan omalle paikalleen. Yksi harjoitustyö pitäisi tehdä vielä ennen synnytystä, tentit jää myöhemmälle ajalle.
Olivia ja pikkuveli rv 33+6
Ensimmäistä lasta toivottiin yli vuosi. Tuloksena saimme ihanan pienen tytön. Nyt pikku tytölle on tulossa pikkuveli.
tiistai 6. marraskuuta 2012
tiistai 9. lokakuuta 2012
Kontrolli takana
Eilinen olikin todella raskas päivä, kontrolli on nyt kuitenkin takana. Jouduin odottamaan äitiyspolilla yli tunnin omaa vuoroa ja se oli todella tuskaista. Paikat kipeyty istumisesta aivan järkyttävästi, onneksi löysin vapaan keinutuolin, siinä oli hiukan helpompi istua kuin tavallisessa tuolissa. Koko loppupäivän kivut jatkui, vaikkakin lepo onneksi auttoi. Liikkuminen ja pystyyn nousu teki todella kipeetä.
Ultrassa näkyi taas funneling, mutta parin viikon takaista pienempänä. Sisäsuu oli 0,5 cm auki ja oli pituussuunnassakin auki. Kiinni olevaa kohdunkanavaa oli 1,5 cm. Lääkärin mukaan tilanne on ihan hyvä, mutta yhtään enempää ei saa liikkua tai olla pystyssä. Seuraava kontrolli on sitten reilun viikon päästä.
Nyt vaan pitää malttaa levätä, jotta saan olla kotona ja etenkin, että pikkuveli saisi vielä rauhassa kasvaa. Huomenna tulee 30 raskausviikkoa täyteen! Siitä on 3 viikkoa siihen kun esikoinen syntyi ja pari viikkoa lisää turvallisemmille viikoille.
Eilen oli mieli tosi maassa kipujen vuoksi, mutta myös sen takia, että tajusin miten pitkä makoilu on vielä edessä. Yli kuukausi!! Voi apua! En kyllä oikeasti tiedä miten mun mielenterveys kestää tämän. Huoli pikkuveljestä on kova, mutta myös tämä tylsyys alkaa ahdistaa. Minulla on kyllä lukemista, opiskeltavaa, elokuvia, sarjoja yms. vaikka kuinka paljon, mutta en osaa oikein keskittyä mihinkään. Opiskelu on haastavaa, kun makoillen lukeminen ja kirjoittaminen on työläämpää kuin pöydän ääressä. Enkä oikein osaa keskittyä. Nettikin on surffattu läpi.
Minä olen ihaillut ikkunasta ihanaa syksyä, josta jään täysin paitsi. Syksy on lempivuodenaikani ja nyt näyttää olevan todella kaunis ruska. Meidän ikkunasta näkyy ihana väriloisto, on punaista ja keltaista sekä vähän vihreääkin jäljellä. Minä niin haluaisin laittaa kumpparit jalkaan ja lähteä metsään kävelemään ja haistelemaan raikasta syysilmaa!

Tunnisteet:
30. rv,
ennenaikainen synnytys,
pikku kakkonen,
vuodelepo
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Kontrolli jännittää
Huomenna on ensimmäinen äitiyspolin kontrolli kotiin pääsyn jälkeen. Olen ollut nyt reilun viikon kotona vuodelevossa. Olo on pääasiassa ollut ihan hyvä. Monena iltana on tullut päänsärky, mutta se nyt on ymmärrettävää, kun on sisällä ja makaa sohvalla koko päivän. Lonkkaa särkee, etenkin öisin. Onneksi se kipu hellittää kylkeä kääntäessä ja pehmeä lampaantalja lantion alla auttaa. Torstaina oli tosi kivulias päivä, koko ajan oli jotain kipuja ja kaikki liikkuminen sattui. Lähinnä kivut oli alavatsan kiristelyä ja jomottelua alakerrassa. Nekin onneksi meni ohi.
Kovasti pelottaa taas huominen. On tosi turhauttavaa, kun ei yhtään voi tietää mikä siellä alakerrassa on tilanne. Täytyy ottaa mukaan välttämättömät tavarat jo sinne kontrolliin eli mukaan tulee ainakin lukemista, kännykkä ja laturi. Lisäksi täytyy kotona pakata tavarat valmiiksi, jos tarvitsee sairaalaan jäädä. Lähinnä hygieniatarvikkeet, vaihtoalusvaatteet, lököhousut ja tossut sekä läppärit, ja lukemista lisää. Noi omat vaatteeet on ihan pakolliset, kun sairaalan alusvaatteet ja housut on niin kammottavia. Lisäksi jos tarvii useamman päivän olla niin tarviin oman tyynyn ja sen lampaantaljan. Nämä kaikki on oma viihtymisen vuoksi, näillä pienillä asioilla viihdyn ja jaksan sairaala-ajan paljon paremmin.
Vuodelepo täällä kotonakin on tosi haastavaa. Hyvää kotona olemisessa on se, että pääsee viettämään aikaa oman lapsensa kanssa. Ahdistavaa siinä on se, että kuormittaa miestä koko ajan. Hänen pitää tehdä myös minulle ruoka ja pestä minun pyykit. Näistä hänen ei tarvitse huolehtia, jos olisi sairaalassa. Sairaalassa saa oikeasti levättyä, kun kotona tulee kiusaus auttaa kodin- ja lastenhoidossa. Toisaalta kyllä pystyn joissain asioissa hyvin auttamaankin. Pystyn ihan nukuttamaan lapsen ja syöttämään hänet samalla kun nousen itsekin syömään. Paljon luen esikoisen kanssa ja hän osaa jo tuoda leikit tähän sohvalle minun viereen, niin voin leikkiä hänen kanssaan esim. koota legoja, leikkiä ruoanlaittoa yms.
Meillä on ollut tällä viikolla onneksi esikoisen mummo apuna, hän on siivonnut ja järjestellyt kaappeja. Sekä tietysti laittanut ruokaa ja leikkinyt esikoisen kanssa. Esikoinen on ihan haltioissaan, kun saa mummon kanssa olla, näkevät niin harvoin. Toisaalta onhan se raskasta, kun täällä on joku muukin hääräämässä. Etenkin, kun tuntuu välillä, ettei äitini ymmärrä, että minä olen vuodelevossa ja mikä riski sillä pystyssä olemisella ja puuhaamisella on. Eilinen olikin aika raskas päivä, kun piti olla koko ajan mukana kaappien järjestelyhommassa, että mitä menee mihinkin. Toisaalta nyt on saatu kaikki valmiiksi pikkuveljeä varten. Tai no peti on laittamatta, mutta sen ehtii.
Muutaman päivän päästä on raskausviikko 30 saavutettu, sitten onkin kuukauden päivät niin oltais jo turvallisilla vesillä!
Paljon rauhallisia päiviä toivoen
olivia ja pikkuveli rv 29+4

perjantai 28. syyskuuta 2012
Vuodelepoa sairaalassa, ehkä kohta kotona
Raskaus ei tosiaan ole edennyt niin kuin olisin toivonut, mutta helpotusta on tuonut se, että nyt raskautta seurataan tiiviisti äitiyspolilla ja itsekin osaan tulkita oireita paremmin kuin silloin esikoisen odotuksessa. Koko syksyn ajan olen käynyt noin 3 viikon välein kontrollissa, jossa kohdunsuun tilannetta on katsottu. Tiistaina oli viimeisin kontrollikäynti. Muutamana päivänä ennen sitä on ollut melkoisesti kivuttomia supistuksia etenkin kun on liikkunut tai touhunnut. Samoin ajoittain on ollut jomotuksia ja vihlomisia alavatsalla ja alapäässä.
Kontrollissa tulikin järkytys. Näin itsekin silmilläni, että kohdunsuu ei ollut samanlainen kuin aiemmin. Sisäsuu oli auki suppilomaisesti (=funneling). Eli sisäsuu oli leveyssuunnassa sentin leveydeltä ja auki olevaa osaa oli reilu 2 senttiä. Yhteensä kohdun kaulaa oli yli 3,5 senttiä, josta noin sentin verran kiinni. Ulkosuu oli hiukan auki ja paikat pehmeät. Järkytys oli suuri tilanteesta etenkin kun lääkäri sanoi, että pitäisi jäädä osastolle vuodelepoon.
Vaikka tämä mahdollisuus on ollut tiedossa koko raskausajan, niin silti tämä oli shokki. Aluksi viikko lepoa osastolla vessa- ja suihkuluvin, jonka jälkeen katsotaan tilanne. Jos tilanne on hyvä voisin päästä kotiin jatkamaan vuodelepoa.
Olen nyt ollut täällä osastolla neljä päivää ja ensimmäisen päivän jälkeen huomasin, että minulla tosiaan oli jomotuksia ja vihlontoja, kun ne ovat nyt hävinneet. Täällä kysellään koko ajan vointia ja onko ollut supistuksia. Niitä tulee nyt siis tarkkailtua, varsinkin kun on aikaa. Niitä on tullut, niitä kivuttomia siis. On niitä kotonakin tullut, mutta nyt ne huomaa paremmin.
Tänään kätilö yllätti minut ja kertoi, että lääkäri katsoo minut ja jos tilanne on hyvä voin saada liikkumaluvan eli käydä päiväsalissa syömässä. Jos maanantaina tilanne on edelleen hyvä niin voin päästä kotiin lepoon. Lääkäri tutki minut, itse en ruudulle kunnolla nähnyt eikä lääkäri kamalasti mitään puhunut. Ilmeisesti tilanne on nyt hyvä eli jos oikein ymmärsin niin funneloitumista ei ole (?). Sain luvan liikkua ja jos kaikki menee hyvin pääsen jo huomenna kotiin. Olen ihan ällikällä lyöty, että pääsisinkin jo nyt kotiin. Ihanaahan se on päästä esikoisen luo! Mutta toisaalta myös vähän pelottaa, että maltanko olla riittävän rauhassa siellä, kun kaikki kotityöt jää miehelle.
olivia ja pikkuveli rv 28+2

29. rv,
ennenaikainen synnytys,
pikku kakkonen
keskiviikko 8. elokuuta 2012
Raskaus etenee, muttei ihan niin kuin toivoisi
Raskaus on nyt edennyt jo puoleen väliin saakka. Matka ei ole tähän saakka ollut helppo, eikä varmaan loppukaan. Alkuraskaudessa olin väsynyt ja pahoinvoiva, pari kertaa oksensin hampaita pestessä. Piti koko ajan muistaa syödä säännöllisesti ja riittävän vähän kerrallaan ettei paha olo yllätä. Eli aika normaalia alkuraskauden juttuja. Väsymys myös painoi kovasti.
Kesäkuussa oli paljon päänsärkyjä ja pahaa oloa, jotka oli aivan erilaista kun tuo normaali alkuraskauden paha olo. Tajusin kuitenkin jossain vaiheessa, että ne oireet johtuvat alhaisesta verenpaineesta. Minulla on jo alkujankin alhainen verenpaine (sukuvika), mutta nyt se painui jo tosi alhaalle. Alimmat mittaamani paineet taisi olla 85/50. Kahvia en pystynyt juomaan, joten salmiakkia tuli syötyä paljon, samoin join jonkin verran kokista (jota en juurikaan juo). Vajaan kuukauden näistä oireista kärsin.
Seuraavana alkoi alavatsan ja alaselän vihlonnat ja jomotukset. Nämä oireet oli osittain odotetut ja pelätyt oireet. Esikoisen raskaudessa samat oireet alkoi samoihin aikoihin, nyt ehkä paria viikkoa aiemmin. Nyt ne alkoi rv 15. Esikoisen ennenaikaisen syntymän vuoksi olen automaattisesti äitiyspolin asiakas ja ensi käynti oli varattu raskausviikolle 15. Siellä kohdun ulkosuu oli hivenen raollaan mikä on ilmeisesti uudelleen synnyttäjälle normaalia. Kohdunkaulaa oli 27 mm, mutta ulkosuu oli kiinni ja paikat kiinteät. Seuraava käynti otettiin 2,5 viikon päähän. Jos silloin kohdunkaulan tilanne olisi menney huonompaan suuntaa niin pohdittaisiin tukilankojen laiton mahdollisuutta. Ohjeeksi tuli rasituksen välttäminen ja nostoille tuli 20 kg raja eli esikoista saa vielä nostaa, mutta painavat kauppakassit on jätettävä. Lisäksi sain neuvon ottaa yhteyttä äitipolille mikäli ilmenee supistuksia tai muita kipuja, jotka ei lepäämällä lähde. Kerran soitin äitipolille, kun oli kipuja, mutta siellä sanottiin tylysti, että juo vettä ja lepää. Ihan kuin en olisi tuota tiennyt. Se, joka puhelimeen vastasi, ei edes vaivautunut papereitani katsomaa vaikka kuinka yritin selittää, ettei tilanteeni ole ihan normaali.
Seuraavan kerran menin rv 18. äitiyspolille. Nyt tilanne oli parempi. Kohdunsuu oli ilmeisesti kiinni (tai ainakaan siitä ei mitään mainittu) ja kaulaa oli enemmän kuin 35 mm. Rauhallisesti ottaminen oli selkeästi auttanut. Mies oli lomalla, joka helpotti minun arkeani. Mitään rajoituksia ei tullut, mutta edelleen sain ohjeeksi ottaa rauhallisesti.
Rakenneultra oli seuraavan vuorossa rv 20. Siellä pyysin lääkäriä katsomaan kohdunsuun tilanteen ja se oli sormelle auki ja paikat oli pehmenneet. Kohdunkaulaa oli kuitenkin reilusti jäljellä, ainakin 35 mm. Vauvalla oli kaikki hyvin, iso poikavauva, joka tosin majailee aivan tuolla alhaalla. Lääkäri totesi, että tämä ei ainakaan yliaikaiseksi mene. Rajoitteeksi tuli nyt kaiken rasittavan välttäminen ja yhdyntäkielto. Viikon päästä sitten uudelleen sinne kontrolliin, kun äitipolin käyntiin oli vielä 2 viikkoa.
Itku meinas tulla tuon rakenneultran jälkeen. Ei ole totta, että tässä tilanteessa ollaan jo nyt rv. 20+6. Nyt aloin oikeasti pelkäämään, että mitä jos tämäkin vauva syntyy ennenaikojaan.
Onneksi esikoinen aloitti hoidon enkä itse lähtenyt töihin. Olen siis kotona opiskelemassa tämän syksyn, joten sen puolesta arjessa ei pitäisi olla suurta rasitusta. Miehellä on muutamia reissuja tiedossa, joten niiden ajan pärjääminen vähän huolestutta.
olivia
rv 21+0

22. rv,
ennenaikainen synnytys,
pikku kakkonen
tiistai 29. toukokuuta 2012
Nopeaa toimintaa!
En ole osannut oikein tänne kirjoittaa, mutta ehkä nyt uskallan kertoa meidän iloiset uutiset. Meille tulee toinen vauva jouluna!
Pääsiäisenä olin tosi väsynyt, mutta ajattelin sen vain johtuvan siitä, että saatiin kerrankin oikein kunnolla nukkua. Oltiin mummolassa ja esikko nukkui kaikki yöt mummon ja papan kanssa. Pari päivää mummolasta tulon jälkeen tein aamulla raskaustestin ja siihen pärähti heti vahva plussa! Olin aivan shokissa, että voiko tämä olla totta, että näin nopeasti tulee vahva plussa. Samantien alkoi paha olo ja väsymys jatkui.
Nyt ollaan jo raskausviikolla 10+6 ja ehkä vähän alkaa hellittää pahoinvointi ja väsymys. Aamuisin tulee herkästi pahaolo, kun ei ehdi riittävän nopeasti syömään aamupalaa. Sitten päivällä voi tulla pahaolo siitä, jos lounas venyy liian kauaksi. Ja iltapäivällä voi tulla pahaolo siitä, että söi lounaalla liikaa. Lisäksi illalla tulee pahaolo ja väsymys. Lisäksi minulla on melkein joka toinen päivä pää kipeä, johon minulla on vain 1g panadolia. Panadol auttaa jonkin verran ja tosi hitaasti. Ei siis ole ihan helppoa olla esikoisen kanssa kotona. Tosin en tiedä olisiko töissä yhtään helpompaa.
Me käytiin rv 7+5 yksityisellä varhaisultrassa ja siellä reipas syke näkyi. Samana päivänä oli ensimmäinen neuvola, jossa juteltiin perusjuttuja, mitä ekassa neuvolassa jutellaan. Eilen kävin verikokeissa ja tänään oli neuvolalääkäri, jossa kuunneltiin sydänäänet. Miten se voikaan olla niin ihana ääni!
Koska esikoinen on syntynyt ennenaikaisesti ja epäillään kohdun rakennepoikkeamaa, niin raskautta tullaan seuraamaan tarkemmin. Minulla on heinäkuun alussa ensimmäinen käynti äitiyspolilla. Lisäksi jo heti alku raskaudesta tehdään sokerirasitus ja se on parin viikon päästä. Samoin parin viikon päästä on np-ultra. Seuraavan neuvola on kesäkuun lopussa.
Maha on sen verran turvonnut ja muutenkin olen lihonut, että osa mammavaatteista on jo käytössä. Jotkut normifarkut menee vielä just ja just päälle kun jättää napin auki. Samoin paitoja ja rintsikoita on pitänyt jo laittaa pois. Rinnat on turvonnu nyt tosi isoiksi, mitähän ne mahtaa olla sitten loppuraskaudesta?
.olivia ja muru 10+6

perjantai 6. huhtikuuta 2012
Ovulaatiota metsästän
Tämä teksti on ollut erittäin hyödyllinen apu ensimmäisen yrityksen aikana. Sen avulla ymmärsin omaa kiertoa paljon paremmin kuin aiemmin. Olinkin ihmetellyt vaihtelevaa valkovuotoa, mutta nyt silmäni aukesivat, että sehän on säännönmukaista. Limoja seuraamalla ovulaation tunnistaminen helpottui huomattavasti.
Ensimmäisen yrityksen aikana myös käytin satunnaisesti ovulaatiotestejä. Ongelmana minulla oli halpojen liuskatestien tulkinta. En koskaan saanut halpoihin testeihin kontrolliviivaa vahvempaa testiviivaa. Lopuksi minulla oli systeemi, jossa aluksi testasin päivittäin halvoilla testeillä ja kun testiviivat alkoi vahvistumaan ja limat lisääntymään siirryin kalliimpiin testeihin, kuten Clearbluen digitaalisiin. Kalliita testejä ei tarvinnut käyttää kuin kerran tai kaksi kierron aikana.
Minulla jäi edellisestä yrityksestä muutamia ovulaatiotestejä ja käytin niitä parissa kierrossa samalla menetelmällä. Kun ne loppui, niin en ole vain jaksanut ostaa uusia. Ehkä ensi kiertoon sitten ostan testejä.
Olen nyt tässä yrityksessä käyttänyt lisänä kännykällä olevaa ohjelmaa Ovuview, jonne kirjataan kiertojen aikana oireita, joiden perusteella ohjelma ennustaa erilaisten menetelmien avulla ovulaatiota. Sinne voi merkita aamulämpöjä, valkovuoden väriä ja koostumusta, rintojen arkuutta, päänsärkyä jne. Minä en ole ollut mitenkään hirveän ahkera merkitsemään oireita ylös, mutta joissain kierroissa olen jaksanut ahkerasti merkitä niitä.
Tässä meneillään olevassa kierrossa olen ollut laiska tulkitsemaan oireita ja merkitsemään niitä ylös. En ole myöskään ovulaatiotestejä tehnyt, joten ovulaation aika on todella hakusassa. Ensi kierrossa voisi olla taas ahkerampi, niin ei tarvitse näin paljon arvailla milloin ovulaatio on. Ehkä myös aamulämpöjen olisi hyvä metodi, en tiedä jaksanko.
En kuitenkaan aio ottaa ovulaation etsimisestä suurta stressiä. Stressin välttäminen on varmaan tärkein asia tässä yrityksessä. Siihen pyrin!
.olivia kp 23 dpo 6?
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Uutta putkeen!
Mietin, että pitäisikö nostaa pystyyn tämä vanha blogi. Meillä on alkanut pikku kakkosen yritys vuoden vaihteessa ja koska nopeaa tulosta ei ole tullut, niin ehkä täytyy alkaa purkamaan ajatuksia myös tänne.
Tämä yritys ei ole yhtä intensiivista kuin ensimmäisen sen ykkösen yritys. En ole koko ajan perillä yk:sta, dpo:sta ja kp:sta. Enkä ole jaksanut paljoa ovulaatio- ja raskaustestejä tehdä. Olen onnellinen, että minulla on yksi lapsi ja jos toista ei tule, niin se ei ole maailman loppu. Uskon, että kestäisin sen, vaikka vaikeaa siitä tulisikin.
Nyt on jo (pitää tarkistaa kalenterista) kp 21 ja dpo 4 (ehkä, en tehnyt ovistestiä, enkä tarkkaillu limoja, mutta kuivakausi alkoi tuolloin). Tämä on 4. kierto joulukuun alusta, jolloin toivotimme pikku kakkosen tervetulleeksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)