Yritys lähenee...

Oho, onpa vierähtänyt aikaa viimeisestä postauksesta. Minulla ei ole kuin muutama päivä pillereitä jäljellä. Heti pillereiden loppumisen jälkeen odotellaan myös kuukautisia. Tämän jälkeen pitäis kai(?) odottaa ainakin yksiä luomumenkkoja. Mistä tämä suositus johtuu? Onko kellään tietoa. Jos saisi itse päättää milloin tulisin raskaaksi, niin itse toivoisin, että se tapahtuisi heinä-elokuussa. MUTTA kuitenkin toivotamme vauvan tervetulleeksi, jos hän aikaisemminkin päättää tulla.

Emme ala etsimään ovulaatiota, vaan edetään rauhallisesti. Itseäni ainakin jännittää koko asia niin paljon, että varmaan sen vuoksi ei tärppiä heti tapahdu. Olosuhteiden pakosta emme näe miehen kanssa joka päivä, joten ei siinä paljoa pysty tähtäilemään tärppipäiville. Peittoa heilutellaan aina, kun siltä tuntuu eli varmaan tässä kuussa aina kun satutaan saman katon alla olemaan.

Kaveriporukassa alkaa olla jokin verran ahdistavaa, kun siellä tuntuu olevan kauhea kyttäysmeininki. Eli jos et juo mitään, niin heti aletaan miettiä, että onkohan tuo nyt raskaana. Minä oli kahtena kertana peräkkäin autolla liikkeellä kaupungilla lauantai-iltana. Kyllähän siitä sai kuulla...

Nyt on pakko lähteä töihin, että pääsee sieltä joskus kotiinkin. Ja onneksi kohta on pääsiäinen, ihanaa, että saa vähän lomaa!! Loma, sehän se on mielessä!

Pillerit vähenee

On ihana seurata, kun pillerit liuskassa vähenee. Enää ei ole kuin reilu kaksi viikkoa siihen, että viimeinenkin nappi on syöty. Olen yrittänyt miettiä yrittämistä, odotusta ja vauvan saamista ilman tunneperäisiä hössötyksiä. Olen pohtinut sitä, että kuinka pian kuukautisten alkamispäivän jälkeen teen ensimmäisen raskaustestin. Ehkä viisi päivää tai viikon voisi odottaa, mutta en tiedä pystynkö siihen. Olen myös sen päättänyt, etten tule hankkimaan mitään ovistestejä. Mielestäni siinä vaiheessa "lapsen teko" on mennyt jo liian vakavaksi.

Olen myös pohtinut sitä, että missä vaiheessa kerron muille mahdollisesta raskaudesta. Toisaalta haluan jakaa jonkun kanssa jo myös alkuraskauden tunteet, mutta toisaalta en halua kaikille asiaa kuuluuttaa. Missä vaiheessa pitäisi töissä kertoa? Vai paljastuuko asia jo heti alkumetreillä turvotuksen tai pahan olon myötä? Ehkä töissä voisi vasta kertoa viikoilla 15? vai viikolla 20?

Olen myös miettinyt, että miten pärjään, jos minulla on paha alkuraskauden pahoinvointi. Lähinnä töissä jaksaminen huolestuttaa. Nytkin välillä on jaksaminen koetuksella. Ystävilläni ei ole suurempaa pahoinvointia ollut raskausaikana (paitsi yhdellä oli tosi paha) tai sitten he eivät ole siitä mitään minulle puhuneet. Joistain blogeista olen huomannut, että joillain on tosi paha pahoinvointi. Niin paha, että kaikki seuraelämää ja liikunta jää pois ja työssäkäyminen on yhtä tuskaa.

Olen vähän surffaillut netissä millaisia hankintoja vauvaa varten tulee tehdä. Olen tutkaillut äitiyspakkauksen sisältöä, tutustunut erilaisiin vaunuihin ja rattaisiin. Olen myös miettinyt miten meillä kotona valmistauduttaisiin vauvan tuloon. Vauvalle varmaankin tehtäisiin oma huone joko työ- tai vierashuoneesta. Sinne pitäisi hankkia vauvalle sänky, mutta entäs hoitopöytä? Vai hoidettaisiinko vauvaa kodinhoitohuoneessa? Vauva varmaan aluksi nukkuisi äitiyspakkauksen laatikossa vanhempien makuuhuoneessa, mutta sen jälkeen omassa huoneessa, omassa sängyssään.

Minä haluan täysimettää. Se on yksi asia/tunne, jonka ehdottomasti haluan kokea äitinä. Minulla on sellainen käsitys, että se on myös äidille sellainen tunne, jota ei varmaankaan muuten voi saavuttaa. Tuntea antavansa omalle lapselleen kaiken mitä tarvitsee, riittää toiselle sellaisena kuin on.

Olen myös aina ollut sitä mieltä, että isän pitää olla tasavertainen vanhempi lapselle, mutta osaanko alusta alkaen antaa miehelleni tähän mahdollisuuden? Osaanko siirtyä sivuun ja antaa isän hoitaa lastaan. Osaanko antaa isän hoitaa lapseaan tavallaan vai alanko heti tuputtaa omia hoitotapoja ja keinoja? Osaako mieheni ottaa tasavertaisen isän roolin vai vetäytyykö hän syrjään?

Näidä pohdintoja varmaan jatkan koko yrittämisen ja odotuksen ajan. Nyt on enää 16 pilleripäivää jäljellä!

Enää kolme viikkoa pillereitä...

Olen huomannut itse (ja muutkin ovat huomautelleet minulle), että olen aikalailla kärttyinen nykyään. Huomaan, että minulla menee hermot tosi pienistä ja turhista asioista. Jälkeen päin ajatellen aina ne ovat tuntuneet yhtä typeriltä asioilta vetää hernettä nokkaan. Olen tullut siihen tulokseen, että vuoden alussa vaihdettu pillerimerkki aiheuttaa tämän. Nyt ei ole kuin kolme viikkoa nykyisiä pillereitä jäljellä, joten kohta pitäisi myös mielentilankin tasaantua. Oli jo aika lähellä, etten lopettanut viikonloppuna pillereiden syömistä, en kuitenkaan tehnyt sitä.

Ystäväni pajasti minulle, että he ovat päättäneet aloittaa yrittämisen jossain vaiheessa. En kysynyt milloin tämä aika heille koittaisi, mutta oli niin ihana, että muillakin on samanlaisia suunnitelmia. Itse en uskaltanut kertoa meidän suunnitelmista hänelle, mutta salaa hymyilin itsekseni, että onpa ihanaa, kun joku muukin on samassa tilanteessa meidän kanssa ja on tarvittaessa juttukumppani, jos tämä blogi ja oma mies ei siihen riitä.

Yrityksen aloittamisen aikaistus?

Ollaan tässä miehen kanssa pohdittu (tai sitten minä olen pohtinut ääneen ja mies vain kuunnellut...en koskaan tiedä kumpi on tapahtunut...), että jos sittenkin jättäisinkin pillerit pois, kun nyt ostetut on syöty loppuun. Sen jälkeen edettäisiin varovasti eli luotettaisiin ns. varmoihin päiviin (mielestäni mitään varmoja päiviä ei edes olekaan) ja epävarmoina käytettäisiin kondomia tai sitten ei mitään. Katsotaan nyt mitä tästä tulee. Voi olla alan jänistää ja käyn ostamassa vielä lisää pillereitä.

Minulla on toisaalta sellainen tunne, että yrittäminen ei ole helppoa varsinkin kun on seurannut muiden yritystä vierestä. Toisaalta minulla on sellainen olo, että meillä se käy nopeasti. Miehellä taitaa olla sellainen fiilis, ettei se onnistu helposti.

Ainoa mikä minua pidättelee on edelleen ne häät. Olen aina ollut sitä mieltä, että en halua olla raskaana (tai imettää tai että minulla olisi lapsi) omissa häissäni. Puku on se asia, joka mietityttää. Puku on siis jo ostettu ja olisihan se äärettömän ärsyttävää, jos en mahtuisi häissäni pukuuni, varsinkin ku se puku on niin ihana! Toinen huolestuttava asia on se, että mitä jos olen raskaana polttareissani. En halua omista polttareista kuivia ja pahinta on se, että jos raskaus on vasta niin alussa, etten halua siitä muille kertoa... Ystäväni oli kaasona ja morsian oli raskaana eikä ollut muille kavereilleen kertonut raskaudestaan. Kaaso oli hankalassa välissä, kun muut ehdottelivat ohjelmaksi mm. ratsastusta ja tietysti heidän suunnitelmiin kuului alkoholi. No kaaso oli ihan hajalla, kun muut pitivät häntä ärsyttävänä, kun hän koko ajan tyrmäs kaikki ideat. Tätä en halua omalle kaasolleni ja kavereilleni. Häissä juomattomuuteni ei varmaankaan ole ongelma, vaikka yleensä en lasiin syljekään. Silloin voi vaikka juoda omaa alkoholitonta viiniä ja vedota siihen, että haluan olla selvinpäin, koska pelkään saavani päänsäryn tms.

No ehkä näistä murehditaan sitten, kun (jos) se testi joskus plussaa näyttää! Kohta pääsee viikonlopun viettoon ja pääseen oman kullan kainaloon vaikka koko viikonlopuksi, kun ei ole suurempia suunnitelmia viikonlopuksi.

Alkoihan ne

Eli kuukautiset alkoi viikonloppuna. Turhaan taas hätäilin sen testailun kanssa. Tuli viikonloppuna sellainen olo, että mitä jos söisin nämä pillerit loppuun mitä minulla on ja sitten antaa vauvan tulla jos on tullakseen. En tosin tiedä osaanko ottaa asioita niin leppoisasti, mutta ainakin voisin yrittää.

Testaillen

Viime postissa kerroin, että kuukautisia odotellaan alkavaksi ja niitä odotellaan edelleen. Kerroin myös silloin kiertopäivän, mutta eilen hoksasin, että nythän on kp 33. Eiköhän se ole täysin normaalia, että uusien pillereiden ja varsinkin minipillereiden kohdalla käy niin, että kierto heittelee. Viimeksi oli kierron pituus 24. Ei ole mitään syytä olettaa, että olisin raskaana (paitsi kerran unohdin ottaa pillerin ja otin sen n. 20 tuntia myöhässä ja peittoa tuli heiluteltua). Ei ole mitään raskausoireita. Tosin kuukautisten alkamisoireita on ollut, muttei niitä vain näy. On ollut alavatsa/selkä kipuja, migreeniä ja kamala kärttyisyyttä. Olin kumminkin malttamaton ja tein tänään aamulla testin. Testiä tekiessä tiesin koko ajan, että negaa se tulee näyttämään, mutta jotenkin vaan oli pakko se tehdä. Ei tämä asia ole minua edes pahemmin mietityttänyt. Hyvä näin ja toivotaan, että kukautiset alkavat vasta ensi viikolla, jotta saa viikonlopun olla niistä rauhassa.

Miksi haluan lapsen...?

Olen aika ajoin pohtinut itsekseni, että miksi minä oikein haluan lapsen. Haluan kokea miltä tuntuu olla raskaana, odottaa lasta, kantaa lasta omassa mahassaan. Minä monesti ihailen raskaana olevia naisia, he ovat kauniita. Tulisiko minustakin kaunis odottaessani? Haluan kokea sen nyt epätodelliselta tuntuvan asian kuin pienen pieni ihmisen alku kasvaa ja kehittyy minun sisälläni. Minkäkin haluan kulkea kauniin kesällä auringon paisteessa ulkona kesämekossa, josta selvästi vauvamasu erottuu. Tosin ainoa hankaluus tässä on se, että minulla on tuota rasvakerrosta ympärilläni sen verran, ettei se varmaan vartaloni niin kauniilta näyttäisi kuin sen kuvittelen nyt näyttävän.

Haluan kokea sen, miltä tuntuu olla äiti, miltä tuntuu rakastaa ehdottomasti omaa lastaan. En osaa kuvitella miltä tuntuu olla äiti, mutta ehdottomasti haluan sen tuntea. Joskus myös mietin, että mitä jos sitä ei rakastakaan omaa lastaan...

Imetys on minusta myös niin kovin ihmeellistä, että sen haluan kokea. Haluan kokea sen tunteen, kun toinen saa kaiken tarvitsemansa ravinnon minusta. Olen myös joskus pohtinut miltä se tuntuu, siis kokeeko siitä imettämisestä jonkinlaista tyydytystä (en tarkoita seksuaalista). Olen myös miettinyt, että kehtaanko imettää muiden keskellä, kahvilassa tai muualla.

Haluan myös perheen. Haluan, että meidän miniperheemme kasvaa oikeaksi perheeksi. Vaikka naimisiin menon myötä meistäkin tulee vihdoinkin oikea pariskunta, niin haluan, että meistä tulee perusperhe, sellainen jossa on lapsi.

Olen myös miettinyt, että millainen mahdollisesta lapsestamme tulee. Saako se kaikki minun huonot puoleni (mm. vaikea tempperamentti) vai saako se kentien mieheni hyvät puolet (mm. matemaattinen lahjakkuus). Tuleeko siitä minun näköinen vai mieheni näköinen, vai jotain ihan muuta?

Emme ole itseasiassa keskustelleet mieheni kanssa, että miksi haluamme lapsen. Kai se on kummallekin niin selkeää, ettei siitä tarvitse nyt puhua.

Viikonloppuna keskustelimme taas yrittämisen aloittamisesta. Mieheni on kovin pessimistinen sen suhteen kuinka nopeasti yritys tuottaa tulosta. Minulla on taas sellainen fiilis, että jos nyt aloitamme vain varmuuden vuoksi ajoiss yrittämisen, niin tärppää heti. Tämä on ehkä syy miksi vetkuttelen asiaa. Ja siis en halua tärpin tapahtuvan nyt, kun on ne häät tulossa. Täytyisi varmaan kysäistä hääpukuliikkeestä, että onnistuuko puvun suurentaminen, jos tärppi onnistuisi... Hitsi, kun joka kerta tämä hääpuku asia saa minut tuntemaan itseni niin pinnalliseksi!! Ahdistavaa!

Minä olen syönyt minipillereita vuoden alusta saakka. Nyt odottelen kuukautisia alkavaksi. Kierto ei ole mitenkään tasaantunut, joten ei ole mitään käsitystä mikä voisi olla kierron pituus. Kuten aina ennenkin, mietin nytkin, entä jos olen raskaana... Nyt on menossa vasta kp29, joten mitään huoltahan tässä ei ole vielä. Kierto voi hyvinkin olla pidempi kuin edellinen (edellinen oli 24 päivää). Tosin kuukautisoireita on jo tullut, kuten migreeni. Ehkä ne sieltä vielä tulee. Mietin tässä vain, että kuinka kauan jaksan odottaa ennen kuin varmistan, etten ole raskaana. Pillereiden ohjeissa luki, että yli 60 päivän jälkeen pitäisi sulkea pois raskauden mahdollisuus. Kuinka pää kestää niin kauan odottaa?

Jännittävää!

Minun tekisi niin mieli kertoa jollekin tästä päätöksestämme. En kuitenkaan halua pettää mieheni luottamusta. Sovimme, ettemme puhu muille asiasta. Täällä saan onneksi purkaa kertomisen tarpeen. Minulla menee aivan liian paljon aikaa kaikenlaiseen vauvahaaveiluu. Lasken laskureilla, että jos lopettaisin tuolloin pillerit, niin voisin ehkä tuolloin tulla raskaaksi ja sitten vauva voisi syntyä tuolloin... Lueskelen (olen jo pari vuotta lueskellut) erinäisiä raskaus-, vauva- tms. blogeja. Surffailen raskaus/vauva-aiheisilla keskustelupalstoilla. Pohdin, että voisiko noikin jo yrittää vauvaaa...

Onhan tämä aika ahistavaa tällainen kuumeilu. Miehen mielestä mä olen ihan hölmö, kun tällaisia mietin jo nyt. Ei ymmärrä yhtään mitään kuumeilusta. Ei se ymmärrä myös mitään häähössötyksestä. Se ei voi ymmärtää mitä järjestämistä häissä voi olla. Ehkä sillekin jossain vaiheessa valkenee, kuinka paljon olen (tulen) aikaa käyttänyt häiden järjestämiseen. Vaikka hänelle on ihan sama minkä väriset servetit on, niin jotkut servetit sinne pitää hankkia jne.

Ajatella, jos kesäkuussa jättäisin pillerit pois, niin vauva voisi jopa syntyä ennen kuin täytän 30 vuotta! Ajatella!! Se tosin tarkoittaisi sitä, että onnistaisi heti ensimmäisellä yrittämällä, mikä ei ole kovin todennäköistä. En tosin tiedä onko minun vanhemmillani tai miehen vanhemmilla ollut helppoa tulla raskaaksi... Enkä halua kysyä, koska etenkin äitini alkaa heti hössöttämään ja sitä en kestä! Kuitenkin on vielä teoriassa mahdollista saada lapsi ennen kuin täytän 30 vuotta, hiljaisena tavoitteena voisi kumminkin pitää sitä, että vauva syntyy sinä vuonna kun täytän 30 vuotta. Eikö kuulostakin paljon järkevämmältä...? No ei tässä mitään tavoitteita ole.

Olen myös miettinyt sitä, että kuinka tosissaan otan sitten sen yrittämisen, kun sen aika tulee. Alanko laskea parhaita tärppipäiviä, syönkö jotain hedelmällisyyttä lisääviä kasviksia, alanko nappailla vitamiineja tai aletaanko peittoa heiluttaa muutenkin kuin vain fiiliksestä? Ahistavaa on varmasti kyttäillä koko ajan omia oireitaa, että olenkohan nyt raskaana vai en... Nyt ja aina aiemminkin olen ollut hiukkasen luulotautinen. Olen aina ennen kuukautisten alkua täysin varma, että ei ne kuukautiset ala ja olen raskaana. Vaikka olen syönyt täsmällisesti pillereitä tai vaikka en olisi koko kuukauden aikana peittoa heilutellut! Se on ollut ja on edelleenkin tosi ahdistavaa, yrittämisen aloittamisen jälkeen tämä varmaan kasvaa potenttiin sata!

Nyt taas odotellaan kuukautisia (syön minipillereitä, joten kierrot on mitä sattuu). Toivotaan, ettei ne ala tänä viikonloppuna, mutta heti vaikka ensi viikolla voisivat alkaa, ettei seuraavan viikonloppureissun päälle osu... tai kaipa se on ihan sama milloin ne tulee...

Ihanaa, kohta alkaa viikonloppu!!

Mitä jos...?

Mitä jos yrittämisen jälkeen ei tärppääkään? Mitä jos minusta ei tulekaan koskaan äitiä? Mitä jos saan keskenmenon? Mitä jos saankin vammaisen lapsen? Mitä jos en jaksakaan äitinä? Mitä jos vauva itkee koko ajan? Mitä jos en kykenekään imettämään? Mitä jos en rakastakaan omaa lastani? Mitä jos lapsi ei pidäkään minusta? Mitä jos en osaakaan olla äiti? Mitä jos mies ei osallistukaan lapsen hoitoon? Mitä jos mikään ei onnistu...? Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olen miettinyt näitä kysymyksiä aika ajoin. Koskaan en ole kyennyt/halunnut miettiä loppuun saakka asiaa. Miten minä oikeasti reagoisisin jos saisin keskenmenon? Kuinka jaksaisin? Miten mennä töihin sen jälkeen? Mitä se käytännössä tarkoittaisi, jos olisi jo ostettu vaunut ja muita vauvatarvikkeita? Mihin ne laitettaisiin? Kuka tukisi minua? Kuinka osaisin tukea miestäni?

Mies toteaa tällaisiin kysymyksiin ja pohdintoihin yleensä, että älä mieti sellaisia, kun ei sellaista ole edes tapahtunut. Osaisinpa ottaa asian samalla tavalla. Minä aina mietin, että miten pärjäisin jos jotain tapahtuisi. Olen myös miettinyt myös sitä, että mitä jos en tulekaan raskaaksi sitten, kun aloitamme yrittämisen. Heti perään nousee ajatus, että miksemme sitten aloita yrittämistä jo nyt. Haluan aloittaa yrittämisen heti, mutta jokin minua pidättelee. Ehkä haluan tottua ensin ajatukseen, että oikeasti mieskin haluaa lapsia kanssani ja pian. Ehkä minä haluan saada työtilanteeni parempaan kuntoon ennen äitiyslomaa, jotta on työpaikka johon palata äitiyslomalta. Toisaalta tällaisessa taloustilanteessa voisi olla fiksuakin hankkiutua raskaaksi, niin äippävapailla säästyy mahdollisilta irtisanomisilta. Saako oikeasti tällaista edes ajatella!!?? En tällä perusteella kyllä päästöstä tee. Haluan viettää ensin häät ja vasta sitten saada lapsia. Onko se nyt niin kamalaa, jos ei voikaan omissä häissä sitä paria lasia viiniä ottaa? Ei todellakaan, mutta entä jos olen omissa polttareissani raskaana, enkä voi siellä ottaa mitään JA raskaus on niin alussa, etten halua muille siitä kertoa! Tämä on ehkä nyt tänään se syy lykätä yrittämistä. Toisaalta monille on pillereiden lopettamisen/raskauden alkamisen aikoihin mennyt iho huonoon kuntoon. En halua olla näppynaama omissa häissäni. Haluan myös mahtua siihen THE PUKUUN! Olenko minä liian pinnallinen, kun ajattelen tällaisia asioita?

En tiedä miten osaan suhtautua tähän aikaan, kun ei vielä yritetä, mutta päätös asiasta on tehty. Osaanko vain olla normaalisti ja odottaa. Minä jo nyt seurailen muutamia odotus/äitiysblogeja, lisäksi aina välillä surffailen vauvakeskustelupalstoilla. Joskun myös kaivan esiin jonkun raskauslaskurin ja mietin, että jos tuolloin tulisin raskaaksi, niin vauva syntyisi tuolloin jne. Kai tämä normaalia on??

Minulla on monella kaverilla vauva/vauvoja, joten heidän kanssaan tulee paljon juteltua lapsista, odotuksesta ja muusta. Minusta on kiva kuulla muiden kokemuksia ja olisi kiva päästä myös jakamaan omia kokemuksia. En juurikaan tiedä kuinka kauan muut ovat lasta yrittäneet, kun juuri kukaan ei yrittämisestä kertonut. Yksi kertoi ja heillä vaikeuksien kautta päästiin voittoon, mutta yli puoli vuotta meni ennen kuin tärppäsin ja kaikkea ikävääkin matkan varrella tapahtui. Toisella tutulla yritys on kestänyt vuosia ja hoidoissakin on oltu. Voi se on kyllä raskasta.

Olen tässä pohtinut, että yleensä, kun jollekin kaverille, tutulle tai sukulaiselle on vauva tulossa, niin samaan syssyyn on muillakin tulossa vauva. Nytkin on alkusyksyyn tulossa usealle tutulle vauva, samoin oli viime syksynä, ja keväänä jne. Ne vauvat syntyy yleensä 1-1,5 kk aikana ja sitten on taas monta kuukautta ettei yhtään vauvaa synny. Mitenkähän meille sitten käy? Tuleeko joku kaveri olemaan samassa tilassa meidän kanssa samaan aikaan? Se olisi niin kiva, jos olisi! Vertaistuki on kyllä mielestäni yksi parhaista tukimuodoista.

Edelleen minä olen niin onnellinen miehen sanoista viikonloppuna. Hänkin haluaa lapsen (jota ei ole aiemmin myöntänyt, ainakaan suoraan) ja hän haluaa aloittaa yrittämisen pian, heti kun minä haluan. Tämä on niin ihanaa, että hänkin haluaa lapsen, eikä se vaan ole minun höpötyksiä.

Lähtölaskenta jatkuu!

Tervetuloa

Nyt se tapahtui! Meillä oli mieheni kanssa pitkät keskustelut viikonloppuna lapsista ja niiden hankkimisesta. Hän oli sitä mieltä, että voisimme aloittaa yrittämisen milloin vain minä haluan. Minähän olen potenut vauvakuumetta jo vuosia. Emme kuitenkaan vielä päättäneet lopettaa ehkäisyä. Ehkä kesällä voisi olla hyvä aika lopettaa.

Tämä on tosi jännää!! Olen ihan innoissani. Kävin jo eilen hypistelemässä äitiys/vauva/kasvatuskirjoja kirjakaupassa, en kuitenkaan ostanut mitään.

Mies ei halua, että puhumme asiasta muille. Hänen (ja minunkin) mielestä pahinta on se, että muut alkavat kysellä koko ajan miten yritys sujuu jne. Haluamme pitää asian siis omana tietonamme. Siitä tulee minulle vaikeaa. Tämä on yksi syy miksi perustin tämän blogin. Haluan päästä purkamaan jonnekin ajatuksiani ja toivottavasti jakamaan muiden kanssa kokemuksia.

No nyt se on sanottu ääneen. Me haluamme saada täydennystä pienperheeseemme. Toivotamme haikaran tervetulleeksi meidän osoitteeseen, kaiva jo kartta esiin!