Miten voikin tulla näin hyvä mieli yhdestä viivasta tikussa. Oon niin iloinen, että vihdoinkin olen saanut plussan testiin. Kiertoni on siis pitenemään päin, kun näillä päivillä (kp 21) plussan sain. Nyt sitten jännitetään, että riittääkö se, että olen vasta perjantaina kotona ja päästään vasta silloin peittoja heiluttelee. Tähän taitaa olla pienenpieni mahdollisuus...
.olivia kp 22/28-37
Ensimmäistä lasta toivottiin yli vuosi. Tuloksena saimme ihanan pienen tytön. Nyt pikku tytölle on tulossa pikkuveli.
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
torstai 22. lokakuuta 2009
Tikkuja ja tikkuja
Tuntuu, että koko elämä alkaa pyörimään tikkujen ympärillä. Joka kuukausi pissitään tikkuun, sekä ovulaatiotestiin että raskaustestiin. Aina sama tulos. Ovistikkuun haalea haamu, raskaustestiin ei mitään.
Pitäisi alkaa pitää kunnon päiväkirjaa kaikista mahdollisista oireista, tuntemuksista ja mukamasoireista. Pitäisi saada itselle selkeämmäksi mitä kierron aikana minussa tapahtuu. Sekä fyysisesti että psyykkisesti. Tunteet ainakin menee kunnon vuoristorataa.
Minä en edes osaa kertoa kuinka pahalta tuntuu katsella raskaana olevia kavereitani. Sisällä joku huutaa, että "MINÄKIN HALUAN". Kahvipöytäkeskusteluissa on inhottavaa istua ja kuunnella muiden vauva- ja lapsijuttuja, kun ei ole itsellä mitään omakohtaisia kokemuksia asioista. Aina ei viitsi aloittaa lausettaan "joku kertoi..." tai "raskaana oleva ystäväni sanoi..." tai "olen kuullut että...". Haluan kertoa miltä minusta jokin asia tuntuu tai mitä minulle on tapahtunut.
Sain pari päivää sitten normaalin influenssarokotteen. Hoitaja kysyi, että olenko raskaana ja vastasin, että en. Niin kuin asia onkin. Kysyin, että onko siitä haitta, että jos nyt otan rokotteen ja tulen myöhemmin raskaaksi. Asiasta ei kuulemma ole haittaa. En vain tajunnut kysyä, että onko sillä väliä jos tässä parin päivän sisään tulen raskaaksi. No eipä kai silläkään ole haittaa, eihän?
Minun pitäisi mennä papa-kokeeseen. Terveydenhoitaja sanoi, että vuoden välein pitäisi käydä. Jossainhan puhutaan kahden vuoden välein, jossain jopa viiden vuoden välein. Joka tapauksessa viime kerrasta, kun on kulunut jo kaksi vuotta, niin pitäisi mennä. Terkka lupasi selvittää kuuluuko papa meidän työterveyshuoltosopimukseen. Todennäköisesti ei. No ei se ole paha rasti lähteä yksityiselle. Mielellään menenkin asiantuntevalle gynekologille, voisi samalla kysyllä tähän raskautumisyritykseenkin liittyviä asioita.
olivia kp 16/28-37
ps. olen taas jo tietoinen, että jos tästä kierrosta raskaudun niin laskettu aika olisi heinäkuussa. tärkeä tieto, mutta ei sillä tiedolla tässä vaiheessa mitään tee.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009
Parempi mieli taas
On jännää miten alkaa huomaamaan omien tunteiden tietyn kaavan kierron mukaan. Kierron ensimmäiset päivät on yhtä helvettiä. Ryvetään itsetunnon ja toiveikkuuden kanssa aivan pohjamudissa. Siitä menkkojen loputtua alkaa mieli parantua ja tehdään suuria suunnitelmia kuinka tässä kierrossa raskaudutaan. Ovulaatiota metsästäessä taas on vaikeat paikat. Kun ovulaatiota ei löydy tai sitä ei pääse hyödyntämään, niin vaikeaahan siinä on olla positiivisella mielellä. Ovulaation jälkeen on taas toiveet katossa ja varsinkin, jos menkat on myöhässä, niin toiveet on jo korkealla. Lopuksi koko maailma pirstoutuu taas menkkojen alkaessa.
Tämä kiertokulku on tässä puolen vuoden yrittämisen aikana tullut tutuksi. Nyt tehdään taas uusia suunnitelmia, miten tullaan raskaaksi. Ovulaatiotikut on tilattu, greippimehua voisi kokeilla tässä kierrossa. On tutkailtu miehen kanssa aikatauluja ja toivotaan, että ovulaatio tulee niinä päivinä, kun ollaan saman katon alla (niitä päiviä on tässä kierrossa normaalia enemmän). Lisäksi olen "kiduttanut" ja tsempannut itseäni laskemalla kaiken maailman laskureilla, että milloin se mahdollinen laskettu aika voisi olla, jos tässä kierrossa plussan saisin (heinäkuussa). Mietin, että milloin alkaisi äitiysloma (kesäkuun alussa) ja milloin sitä pitäisi kesälomat, ennen mammavapaata vai sen jälkeen (todennäköisesti vasta jälkeen päin).
Nyt on siis puoli vuotta yritystä takana, joten toiset puoli vuotta lisää, niin saa alkaa huolestumaan. Toivotaan kuitenkin, ettei niin pitkälle mennä.
Täytyy muuten keksiä jotain muuta 30-vuotissynttärilahjaksi, kun ei enää ehditä saada vauvaa keväälle. Samoin nyt naurattaa viime kevään ajatukset siitä, että mitä jos olenkin raskaana omissa häissäni tai polttareissani... Nyt tuntuu, ettei sillä olisi ollut mitään väliä :) Niitä päiviä ei olisi voinut raskaus millään tavalla pilata, ainoastaan vain täydentään näitä täydellisiä päiviä!
Olivia KP 8/28-37

keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Uutta kiertoa, taas
Tänään alkoi kuukautiset, taas. Tällä kertaa kierron pituudeksi tuli 37 päivää. Kiertojen pituudet heittelevät siis 28 päivästä 50 päivään, joten vaikeaa on tämä yrittäminen, varsinkin kun peittojen heilutteluun ei ole mahdollisuutta edes joka viikko.
Meillä oli toiveet jo korkealla plussan saamisen suhteen, sillä sen lisäksi, että menkat oli myöhässä, minulla oli myös huonovointisuutta iltaisin. Muutamana iltana on ollut tosi paha olo selittämättömästä syystä. Paha olo on iskenyt yllättäen illalla kello kahdeksan ja kymmenen välillä. Toivotaan, että paha olo olisi nyt menkkojen myötä mennyt ohi.
Yritän nyt hukuttaa huonotuulisuuden töihin eli heti kiinni töihin!
Olivia kp 1/28-37

tiistai 6. lokakuuta 2009
Monta negaa
Täällä on taas menossa megapitkä kierto. Nyt on jo kp 37 ja monta negatiivista testiä on jo takana. Ilmeisesti sitä ovulaatiota ei tapahtunut, eikä myöskään raskautumista. Nyt vaan odotellaan milloin menkat alkavat, jotta päästään taas yrittämään... Lisää kuulumisia myöhemmin.
torstai 24. syyskuuta 2009
Kauheat finnit!
Nämä finnit on nyt kauhea ongelma! Iho ennen kuukautisia menee aivan kauheaksi, nytkin on monta isoa, punoittavaa ja kipeää mollukkaa naamassa. Finnien aiheuttaman paineen tuntee iholla, joten koko ajan niitä miettii. Meikkiä on iso kasa naamassa, ja sekös on vasta kamalan näköistä. No näillä on nyt mentävä, sille ei voi mitään.
Äitini jo viimeeksi huomautti naamani kukinnasta, ja heti tuli pelko, että nyt se arvaa mikä on seuraava projektimme (siis häiden jälkeen). Ja tätä en missään tapauksessa halua. En halua, että äitini alkaa tätä asiaa hössöttämään, en vain yksinkertaisesti jaksa sitä.
Tämä yrittäminen on muutenkin henkisesti tosi raskasta. Koko ajan odotetaan jotain ja tarkkaillaan itseään suurennuslasin kanssa. Tunnustellaan erilaisia oireita tai oireettomuutta. Tullaan vainoharhaisiksi ja muututaan kyynisiksi.
Fiilikset ei ole siis kaikkein parhaimmat ja alka pikku hiljaa tuntumaan, että tämä blogi on vain kauhea valitusblogi ja pahojen tunteiden oksennuspaikka. Toivotaan, että seuraavassa kierrossa olisi jo positiivisempia fiiliksiä.
Nyt mennään jo kierron loppupuolta ja kohta pitäisi alkaa seuraavien menkkojen. Niiden pitäisi alkaa sunnuntai-torstai välillä. Toivon, että ne alkais jo sunnuntaina tai jopa aiemmin, jotta menkkoja ei olisi sitä seuraavana viikonloppuna ja oviskin voisi osua paremmin kohdilleen.
-olivia KP 25/28...33
ps. lisättynä edelliseen postaukseen, niin sen jälkeen tuli vain ovistesteihin haamuja, ja muidenkin oireiden perusteella voin todeta, että ovulaatio taisi livahtaa ohi kp 13 paikkeilla, eikä sitä kauheasti hyödynnetty. Sen vuoksi en siis oleta mitään raskautta tälle kierrolle.

maanantai 14. syyskuuta 2009
Tikutusta
Olen jo useamman päivän tikuttanut (siis tehnyt ovulaatiotestejä). Aluksi tikuissa ei näkynyt mitään, mutta eilen siihen piirtyi jo haamu. Toivotaan, että jossain vaiheessa (eli viikonloppuna) tulisi ovulaatioplussa. Silloin voisi olla oikeasti mahdollisuus jopa yrittää. Oltaisiin kerrankin yhdessä kotona, ja päästäis yrittämään toden teolla.
Tällä kertaa ei oikeastaan ole muuta raportoitavaa. Mitään fiiliksiä en osaa nyt laittaa paperille saakka, mutta kaikin puolin on mukava ja odottava fiilis.
-olivia
kp 15/28-33

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)