Ollaan tässä miehen kanssa pohdittu (tai sitten minä olen pohtinut ääneen ja mies vain kuunnellut...en koskaan tiedä kumpi on tapahtunut...), että jos sittenkin jättäisinkin pillerit pois, kun nyt ostetut on syöty loppuun. Sen jälkeen edettäisiin varovasti eli luotettaisiin ns. varmoihin päiviin (mielestäni mitään varmoja päiviä ei edes olekaan) ja epävarmoina käytettäisiin kondomia tai sitten ei mitään. Katsotaan nyt mitä tästä tulee. Voi olla alan jänistää ja käyn ostamassa vielä lisää pillereitä.
Minulla on toisaalta sellainen tunne, että yrittäminen ei ole helppoa varsinkin kun on seurannut muiden yritystä vierestä. Toisaalta minulla on sellainen olo, että meillä se käy nopeasti. Miehellä taitaa olla sellainen fiilis, ettei se onnistu helposti.
Ainoa mikä minua pidättelee on edelleen ne häät. Olen aina ollut sitä mieltä, että en halua olla raskaana (tai imettää tai että minulla olisi lapsi) omissa häissäni. Puku on se asia, joka mietityttää. Puku on siis jo ostettu ja olisihan se äärettömän ärsyttävää, jos en mahtuisi häissäni pukuuni, varsinkin ku se puku on niin ihana! Toinen huolestuttava asia on se, että mitä jos olen raskaana polttareissani. En halua omista polttareista kuivia ja pahinta on se, että jos raskaus on vasta niin alussa, etten halua siitä muille kertoa... Ystäväni oli kaasona ja morsian oli raskaana eikä ollut muille kavereilleen kertonut raskaudestaan. Kaaso oli hankalassa välissä, kun muut ehdottelivat ohjelmaksi mm. ratsastusta ja tietysti heidän suunnitelmiin kuului alkoholi. No kaaso oli ihan hajalla, kun muut pitivät häntä ärsyttävänä, kun hän koko ajan tyrmäs kaikki ideat. Tätä en halua omalle kaasolleni ja kavereilleni. Häissä juomattomuuteni ei varmaankaan ole ongelma, vaikka yleensä en lasiin syljekään. Silloin voi vaikka juoda omaa alkoholitonta viiniä ja vedota siihen, että haluan olla selvinpäin, koska pelkään saavani päänsäryn tms.
No ehkä näistä murehditaan sitten, kun (jos) se testi joskus plussaa näyttää! Kohta pääsee viikonlopun viettoon ja pääseen oman kullan kainaloon vaikka koko viikonlopuksi, kun ei ole suurempia suunnitelmia viikonlopuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti