Olen tässä pohtinut, että bongasinko sittenkään ovulaatiota? No ehkei sillä nyt ole merkitystä, sillä tämä kiertohan meni muutenkin yrittämisen suhteen pilalle. Emme ole miehen kanssa juurikaan tavanneet ja ne peiton heiluttelut taisi osua täysin väärille päiville. No mutta ainahan se on kiva puuhailla! Mieskin on niin innoissaan tästä yrittämisestä, vitsaillee sotilaiden matkaan lähettämisestä yms. Toisaalta hän myös toppuuttelee minun vauvakuumetta. Pudottaa aina takaisin maan pinnalle, että eihän tämä välttämättä edes onnistu. Miestä on näemmä peloteltu paljon siitä, ettei lapsia vain tehdä vaan joskus niiden saaminen voi kestää tai ei saada niitä ollenkaan. Itse en osaa noin synkästi ajatella, tällä ehkä säästän itseäni. Murehditaan sitä sitten myöhemmin, jos yrittäminen ei tuota tulosta.
Minulle on tässä pikku hiljaa vuosien varrella kertynyt kiloja, joista olen epätoivoisesti yrittänyt talven ja kevään aikana päästä eroon. Menestys ei ole kovin hyvä. Jossain vaiheessa olin jo kaksi kiloa kevyempi, mutta nyt olin saanut ne kaksi kiloa takaisin. Kunnon parantaminen kuitenkin ono se tärkeämpi asia kuin joidenkin kilojen pois saanti. Olen tässä pohtinut sitä, että jos nyt saan jonkin verran kiloja pois jas sitten tulen raskaaksi. Kunto karisee varmasti raskauden aikana ja kiloja tulee lisää. Minulla on useita ystäviä ja tuttuja, joilla on alkuraskaus ollut niin rankka, ettei jumpalla käyntiä ole voinut edes harkita. Ei ole kauhean motivoiva fiilis...
Olen myös aina ihannoinut sellaisia söpöjä vauvamasuja, mutta nyt minulle on pikkuhiljaa valjennut, että eihän minulle sellaista voi varmaan tulla, kun on tätä vararavintoa tässä ympärillä, joten valas minusta taitaa tulla. Minä myös pelkään, että minusta tulee sellainen lihava ja kamala äiti, jolla on hiukset aina likaiset ja kulkee vain puklupaidoissa eikä meikkaa koskaan. Sellaista minä en itsestäni halua, eikä varmasti miehenikään minusta halua. Nyt varmaan joku ajattelee, että olen kovin pinnallinen tms. mutta kai sitä saa tällaisiakin asioita pohtia...? Vai olenko nyt huono ihminen, jos pohdin oman vartaloni muutosta?
Nyt muuten odottelen kuukautisia alkavaksi viikonloppuna. Katsotaan miten käy! Tämä on muuten jännää tämä yrittäminen, kun koko ajan on jotain mitä odottaa... Ehkä se jännitys pian loppuu, kun tulee pettymyksiä lisää. Toisaalta nyt, kun tiedän ettei raskautumisen mahdollisuutta ole, niin on helppo odottaa kuukautisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti