Nyt eletään niitä niin sanottuja piinapäiviä. Eli odotellaan alkaisko kuukautiset vai voisiko jo testata. Jos kierto on yhtä pitkä kuin silloin kun oli eka normaalikierto pillereiden jälkeen, niin menkkojen pitäisi alkaa tulevana perjantaina. Mielestäni tunnistin ovulaation 16.7 eli nyt olisi menossa dpo (days past ovulation) 12. Perjantaina olisi dpo 16. No katsotaan jaksanko sinne asti odottaa. Olen äärettömän pettynyt, jos alan taas hötkyilemään ja testailemaan liian aikaisin. MUTTA vieraita tulossa viikonloppuna, joten mieluiten testaisin ennen heidän tuloaan. Toisaalta taas onhan se helpompi olla viikonloppu porukalla, kun ei ole mitään salaisuuksia. Mä olen niin huono pitämään salaisuuksia, varsinkin omiani. Eli jos vaikka maanantaihin saakka jaksaisi odottaa, niin olisin tyytyväinen omiin hermoihini. Kuitenkin mun tuurilla menkat alkaa ennen viikonloppua, joten ei tarvitse murehtia asiasta. (Pessimisti, kun ei pety!)
Jos nyt kuulostelen mukamas-oireita, niin rinnat on hyvin turvonneet, ehkä pientä arkuutta tuntuu. Väsymys on hurja, mutta tämä varmasti johtuu vain rankasta viikonlopusta (vähän unta, paljon liikuntaa). Eilen oli pääkipua, mutta se johtui varmasti liian pitkästä ruokavälistä. Muuten ei ole mitään raskaus- tai menkkaoireista. Eli ei siis yhtään mitään oireita oikeastaan. Minä vain näköjään yritän epätoivoisesti kuvittella kaikenlaisia mukamas-oireita.
Näin viikonloppuna ystäväni neljän viikon vanhaa vauvaa. Se oli niin söpö ja sitä oli niin ihana sylitellä, mutta en minä osais sitä hoitaa. Se oli niin pieni. No onneksi tässä on aikaa opetella ennen kuin meille mahdollisesti joku vauva eksyy...
-olivia KP 27/30
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti