maanantai 22. maaliskuuta 2010

Ovis oli ja meni

Jätän nyt huomioimatta edellisen viestin ekan kommentin. En vain keksi mitään mitä siihen voisi sanoa.

Olen tikuttanut ovista mammaksista tilaamillani davidin (?) ovulaatiotikuilla. En ole koskaan (aiemminkaan) saanut tikkuun kontrolliviivaa vahvempaa viivaa. Nyt sain perjantaina ja lauantaina sellaiset haamut eli huomattavasti hennot viivat kuin kontrolliviivat. Tulkitsen ne kumminkin ovulaatioksi muiden oireiden perusteella. Minulla on ollut runsasta valkovuotoa edellisistä menkoista lähtien. Vuoto loppui kuin seinään. Lauantaina illalla ei ollut enää mitään. Perjantai iltapäivästä lauantai päivään saakka oli tosi kovia alavatsakipuja, jotka tulkitsen ovulaatiokivuiksi. Oli viiltävää kipua vasemmalla puolella. Jomotusta ja paineen tunnetta. Välillä ei voinut edes liikkua kun sattui niin paljon. Kivutkin loppui lauantai-iltaan mennessä.

Uskon, että nämä oireet tuli nyt greippimehun ansiosta. Olisipa aina näin selkeät oireet, niin ei tarvitsisi tikkujen kanssa pelata.

Suurin ongelma oli nyt kyllä se ajoitus. Päästiin heiluttelemaan peittoja vasta lauantai-iltana, joten taidettiin olla auttamattomasti myöhässä. Kyllähän se ottaa pannuun, kun noin vähän on kiinni ajoitus. Me nähdään nyt seuraavan 1,5 kuukauden ajan normaalia enemmän, joten olihan se hyvä, että ovis osui juuri siihen viereen.

Kävin läpi aikaisempia kiertoja ja niissä kierroissa, joissa olen löytänyt tai ainakin luullut löytäneeni oviksen, on luteaalivaihe kestänyt 12 päivää. Tämän perusteella voin odottaa menkkoja alkavaksi 2.4.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti