Suurin ongelmahan on se, että en pääse ajoissa nukkumaan vaikka kuinka väsyttää. Aamuisin herään ennen herätyskelloa, mutta en tosiaankaan virkeänä. En saa kuitenkaan enää nukuttua kunnolla. Uneni on katkonaista, tuntuu kuin en olisi nukkunut silmäystäkään.
Nyt ei innosta mikään. En jaksa tikuttaa ovulaatiota vaikka tiedän, että on aika siihen. Limat on taas lupaavat. Jotenkin nyt on sellainen fiilis, että en jaksa tätä yrittämistä enää. Jos olen kerran näin väsynyt pelkästä töissä käymisestä, niin miten voisin edes kuvitella jaksavani käydä töissä raskaana tai hoitaa lasta. On alkanut tuntua, että tämä ei taida olla meidän juttu ja luonto tekee valinnan meidän puolesta. (Joku muukin tästä taas samaan aikaan blogissaan puhui...).
Perjantaina on kuitenkin lääkäri. Ei jaksa sekään innostaa.
Kaivoin taas kerran esiin Perhesuunnittelun kotisivut, jossa on tämä kuva

Kuvastahan nähdään, että aika lohduton on meidän tilanne. En ole käyttänyt e-pillereitä muutamaan vuoteen, joten nyt yli vuoden jälkeen ei käyrä enää nouse tuosta 80 prosentista. Kuulumme näemmä siihen osuuteen, joka ei tulekaan raskaaksi. Ei tunnu yhtään lohduttavalta.
Tiina kommentoikin, että pitäisi positiivista asennetta jostain löytää. Mutta en vain osaa.
olivia kp 11
Voi sua... Tulee ihan ensiksi mieleen, että olekohan terve (kannattaisiko käväistä verikokeissa? tai tarttua ainakin vitamiinipurkkiin!), mutta tiedän kokemuksesta, että tuollainen totaalinen väsähtäminen voi olla ihan vain henkistäkin... Jospa jaksaisit nyt edes siihen lääkäriin asti! Ainakin minua helpotti ihan huomattavasti, kun päästiin lopulta hoitoon ja tekemään asialle jotakin aktiivista! Paljon lämpimiä ajatuksia ja energiaa sulle! toivoo Tuuli
VastaaPoistaMoi Olivia! Oon sun blogiasi joskus lukenut, mutta en ole ennen kommentoinut. Kuvaamasi tuntemukset ovat tosi tuttuja minulle. Itse olen ihmisenä sitä tyyppiä, joka menee tunteiden mukana kuin kaarnalaiva avomerellä. Välillä sukelletaan tosi syvälle aallon pohjalle ja aika pian ainakin tähän mennessä ollaan noustu myös sitten sieltä ylöskin. Toki tämä yrittäminen on lisännyt juuri noita väsymyksen ja masennuksen tunteita ja välillä tuntuu siltä, että miten kukaan voi jaksaa tällaista p**kaa. Mutta nuo tunteet on tosi ymmärrettäviä ja niitä on varmasti ihan kaikilla kovasti lasta toivovilla, joiden toiveet vaan murskataan kuukausi toisensa jälkeen. Ei ne tunteet, väsymys ja suru toiveiden toteutumattomuuden vuoksi tee meistä sen huonompia ihmisiä tai äitejä. Tämä pettyminen on raskasta ja meillä on lupa olla väsyneitä ja allapäin. Tsemppiä ja paljon voimia löytää jaksamista ja iloa tuovia asioita elämään! Tiedän, että se on hetkittäin tosi vaikeaa.
VastaaPoistaMoi Olivia munkin puolestani! Luin koko blogin läpi ja sydämeni pohjasta toivon, että elämä taas pian voittaa ja asiat järjestyvät parhain päin! *halaus* sinne,
VastaaPoista-kirppu-