Kävin eilen lääkärissä (hitsi, että on muuten kallista yksityisellä!!). Lääkäri oli tosi ymmärtäväinen ja kyseli tarkkaan meidän historiasta. Tehtiin tutkimukset ja ultrattiin. Lääkäri kertoi, minkä osasinkin jo arvata. Mitään raskautta ei ollut. Mahdollisuudet raskauteen tässä kierrossa ovat hyvät, sillä munasoluja oli kypsymässä (vai miten tämä asia pitäisi ilmaista?).
Fiilikset on aika matalat. Ei kyllä yhtään kiinnosta alkaa miettimään, että milloin voisi olla seuraava ovis tai alkaa mitään muutakaan yrittämiseen liittyvää. Olo sellainen, että olkoot koko touhu. Ei meistä mitään vanhempia koskaan tule, emme tule lasta koskaan saamaan.
Tiedän, että tästä ei meidän mahdollisuudet mihinkään pienentyneet ja sen puolesta on hyvä, että nyt ainakin tiedetään, että hedelmöittyminen on mahdollista.
olivia kp 3/30-37
Ensimmäistä lasta toivottiin yli vuosi. Tuloksena saimme ihanan pienen tytön. Nyt pikku tytölle on tulossa pikkuveli.
torstai 12. marraskuuta 2009
tiistai 10. marraskuuta 2009
Se oli lyhyt raskaus se
Päivällä alkoi alavatsakivut, iltapäivällä tiputteluvuoto. Vuoto vähän lisääntyi iltaa kohden. Äsken tein uuden raskaustestin ja se oli puhdas negatiivinen. Taisi olla kemiallinen raskaus. Yrityskierto 7 käynnistyi.
kp 1/30-37
kp 1/30-37
maanantai 9. marraskuuta 2009
Sanaton olo
On edelleen sanaton olo, vaikka plussasta on jo kahdeksan tuntia! Olo on onnellinen, päivän mittaan on tosin herännyt pelko, että mitä jos se ei ollutkaan plussa? Mitä jos se meneekin kesken? Mutta ei, en voi pyyhkiä pois kasvoiltani tätä hymyä. Hymyä, jota olen odottanut vuosia. Sitä hetkeä, että miltä se tuntuu, kun ensimmäisen kerran tietää olevansa raskaana. En ole vieläkään oikein tätä ymmärtänyt. Voi tätä onnea.
Nämä epämääräiset sanat varmasti kuvaa tätä olotilaa, joka tällä hetkellä on. Olo on sekava. En osaa ajatella mitään järkevää. Päässä liikkuu miljoona ajatusta. Nyt saan alkaa miettimään miten meidän asunto kalustetaan vauvaa varten. Millaiset vaunut miedän uudelle perheenjäsenelle hankitaan. Pitääkö minun ottaa sikainfluenssarokotus? Milloin soitan neuvolaan? Käynkö kotipaikkakunnan neuvolassa vai yritänkö saada maksusitoumusta, että kävisin täällä työpaikkakunnalla? Mennäänkö tutustumaan uuten perheenjäseneen yksityiselle varhaisultraan? Saanko jatkaa liikuntaharrastustani, vaikka se on vähän raju? Voi miten meille on suotu tämä onni!!??!
Jollain tavalla tiesin (tai sitten vain toivoin) olevani raskaana jo viikonloppuna. Istuin hetkeksi meidän ylimäärähuoneeseen jakkaralle ja mietin miltä se näyttäisi vauvanhuoneena. Pohdin vaihdettaisiinko tapetit tai millaisia huonekaluja ostettaisiin. Välttämättä halusin käydä ostamassa raskaustestin ja tehdä sen tänään aamulla, kun olin vielä miehen kanssa. Halusin jakaa sen hetken rakkaani kanssa, sillä olin niin varma plussasta.
Ajatella minusta tulee äiti!! äiti. äiti. olenko valmis siihen?

perjantai 6. marraskuuta 2009
Piinapäiviä
Piinapäiviä eletään. Lähes koko ajan mielessä pyörii ajatukset "mitä jos olenkin raskaana" "milloin vauva syntyisi" "milloin kertoisin pomolle uutiset" "milloin pitäisin kesälomat (ennen mammalomaa vai sen jälkeen)" "Voisiko mahdollinen raskaus jo näkyä testissä huomenna (EI todellakaan)" "milloin voin testata" ja niin edelleen. Kaikki varmaan ymmärtää mitä haen takaa. Tämä asia pyörii koko ajan mielessä.
Poiketen muihin kiertoihin nähden en ole vielä ollenkaan miettinyt, että milloin seuraava ovis mahtaisi olla ja miten voitaisiin aikatauluja järjestellä sen suhteen. Yleensä olen niin pessimisti, että olen jo luovuttanut pelin ennen aikoja, nyt on fiilikset jotenkin erilaiset. en vielä murehdi ensi kiertoa, sillä toivon täysillä, että tärppi kävisi tästä kierrosta!
Jos taas jossitellan.
jos ovulaatio olisi osunut viime viikon perjantaille (ti 27.10 näytti o-testi plussaa), joilloin päästiin peittoja heiluttelee, niin kiinnittyminen olisi ehkä nyt. Tosin ei ole mitään kummenpia tuntoja sen suhteen. ei mitään nippailuja eikä mitään vuotoja. Jos se kiinnittyisi, niin ehkä ensi viikon lopulla voisin saada plussan testiin. Jos saisin useampana päivänä plussan, niin uskaltaisin jo ajatella, että olisin raskaana. Jos olisin raskaana, milloin kerrottaisiin perheille ja lähimmille kavereille? Ehkä jouluna. Jos sinne asti asian saisi pidettyä salassa. Olisiko se liian aikaista kertoa jouluna muille? Joulun yli on hankala salatakaan, kun ollaan niin paljon kummankin vanhempien luona ja mm. punaviini kuuluu meidän jouluruokapöytään. Ehkä minä jätän jossittelun tähän.
Jäin pohtimaan eräänä päivänä erästä ystävääni. Hän toivoi kovasti, että tulisimme joulun tienoona erääseen tilaisuuteen, että näkisimme. Tuntui, että hän ehkä normaaliakin innokkaammin pyysi meitä sinne, joten heräsi heti epäilyt. Mitä jos hän onkin raskaana ja tuolloin aikoo uutiset kertoa??? Olemme näistä vauvayrityksistä hänen kanssaan puhuneet ja tiedän, että hekin täyttä häkää vauvaa yrittävät!!
olivia kp 31/30-37 (dpo 7?)

tiistai 3. marraskuuta 2009
Ei vaan jaksa odottaa
Niin, kuten otsikossakin lukee, en jaksa odottaa ensi viikonloppuun saakka. Silloin joko alkaa menkat tai tulee testiin plussa. Toivottavasti toinen noista, mieluummin se plussa. Tätä odotellessa.
olivia kp 28/30-37 (dpo 4?)
olivia kp 28/30-37 (dpo 4?)
maanantai 2. marraskuuta 2009
Kaikki on tehty
Kaikki on mahdollinen on nyt tehty ovulaation hyödyntämisen suhteen. Tai siis kaikki se mihin me ollaan pystytty. Nähtiin vasta perjantaina, joten täytyy vaan toivoa, että riitti... Nyt alkaa sitten ne kuuluisat piinaviikot. Nyt jännitetään seuraavat kaksi-kolme viikkoa, että alkaako ne menkat vai olisko tarttunut salamatkustaja kyytiin.
Jos nyt tarttuis kyytiläinen mukaan, niin laskettu aika olisi ensi heinäkuussa. Sehän vain minulle sopii. Tosin ei ole sellaista ajankohtaa, joka ei sopisi. Kaikki käy, kunhan vain se vauva saataisiin. Mammalomalle ja samalla kotiin pääsisin jo loppukeväästä. Ihanaa!
Mutta turhaa tässä on alkaa tällaisia pilvilinnoja alkaa rakentamaan. Nyt vain pitää kärsivällisesti odottaa ja toivoa parasta. En kyllä ymmärrä miten jotkut jaksaa tätä vuositolkulla. En usko, että minusta siihen olisi.
.olivia kp 27/30-37 (dpo 3?)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)