Sanaton olo

On edelleen sanaton olo, vaikka plussasta on jo kahdeksan tuntia! Olo on onnellinen, päivän mittaan on tosin herännyt pelko, että mitä jos se ei ollutkaan plussa? Mitä jos se meneekin kesken? Mutta ei, en voi pyyhkiä pois kasvoiltani tätä hymyä. Hymyä, jota olen odottanut vuosia. Sitä hetkeä, että miltä se tuntuu, kun ensimmäisen kerran tietää olevansa raskaana. En ole vieläkään oikein tätä ymmärtänyt. Voi tätä onnea.

Nämä epämääräiset sanat varmasti kuvaa tätä olotilaa, joka tällä hetkellä on. Olo on sekava. En osaa ajatella mitään järkevää. Päässä liikkuu miljoona ajatusta. Nyt saan alkaa miettimään miten meidän asunto kalustetaan vauvaa varten. Millaiset vaunut miedän uudelle perheenjäsenelle hankitaan. Pitääkö minun ottaa sikainfluenssarokotus? Milloin soitan neuvolaan? Käynkö kotipaikkakunnan neuvolassa vai yritänkö saada maksusitoumusta, että kävisin täällä työpaikkakunnalla? Mennäänkö tutustumaan uuten perheenjäseneen yksityiselle varhaisultraan? Saanko jatkaa liikuntaharrastustani, vaikka se on vähän raju? Voi miten meille on suotu tämä onni!!??!

Jollain tavalla tiesin (tai sitten vain toivoin) olevani raskaana jo viikonloppuna. Istuin hetkeksi meidän ylimäärähuoneeseen jakkaralle ja mietin miltä se näyttäisi vauvanhuoneena. Pohdin vaihdettaisiinko tapetit tai millaisia huonekaluja ostettaisiin. Välttämättä halusin käydä ostamassa raskaustestin ja tehdä sen tänään aamulla, kun olin vielä miehen kanssa. Halusin jakaa sen hetken rakkaani kanssa, sillä olin niin varma plussasta.

Ajatella minusta tulee äiti!! äiti. äiti. olenko valmis siihen?