Olen nyt koko alkukierron juonut greippimehua ja on sillä ollut vaikutustakin. Valkovuotoa on nyt ollut tosi paljon muutaman viime päivän aikana. Jospa siitä olisi ainakin sitä hyötyä, ettei tarvitsisi peittoja heilutella saharan kuivuudessa. En nyt kauheasti luota minkään tällaisen poppakonstin apuihin, mutta ei kait näistä mitään haittaa ole. Varsinkin jos tuloksena on tämän kaltainen kosteus, niin juodaan sitä vain.
Olen alkanut taas ovista tikuttamaan. Sunnuntaina ei vielä näkynyt mitään tikussa, ei siis haamuakaan. Eilen oli jo jonkinlainen haamujen haamu. Ehkä se viiva alkaa siitä vahvistumaan. Toivotaan vaan, että ovulaatio osuisi viikonlopun tietämille. Olen menossa viikonlopuksi kotiin ja teen kotona töitä perjantaina ja maanantaina, jotta voitaisiin saada ajoituksella paremman mahdollisuuden.
Nyt ollaan alettu suunnittelemaan aikatauluja sen mukaan milloin voisi olla ovulaatio, että saataisiin se parhaiten hyödynnettyä. Alkaahan tämä olla jo epätoivoista, kun aikatauluja aletaan tällä tavalla rukkaamaan. Kuume on niin kova, että pakkohan jotain on asialle tehtävä.
Nyt täytyy oikein alkaa kalenterista laskemaan, että mikä KP on menossa. En ole tässä kierrossa juurikaan laskeskellut niitä tai tarkkaillut erilaisia oireita. Tämä on nyt tällainen rentokierto. Täytyy rauhoittua rankan alkukierron takia.
.olivia kp 15/30-37
Hyvä hyvä! Toivotaan vahvoja viivoja viikonlopuksi. Itsekin ajattelin, jotta voisi tuota greippimehua kokeilla. Ei siitä tosiaan luulisi haittaakaan olevan.
VastaaPoista