Tämän kierto lähentelee loppuaan. Eilen illalla alkoi tuhruttelu. Kierrosta on siis tulossa taas ennätyksellisen lyhyt. Vastaavanlainen kierto oli joulu-tammikuussa. Silloin kierron pituus oli vaivaiset 25 päivää ja menkat alkoi tuhruttelulla. Minulla ei aiemmin ole tuhruttelua ollut. Onkohan minulla jotain häikkää tuolla??
Tässä kierrossa en ostanut mitään vitamiineja ja greippimehuakaan en juonut kovin ahkerasti. Ovulaatiota aloin tikuttaa, mutta sitten tulin kipeäksi ja tikuttaminen jäi useaksi päiväksi. Enkä usko, että peiton heiluttelutkaan olisi osuneet oikeaan aikaan.
Mietin, että tapahtuuko ovulaatiota lainkaan. Kertooko tällainen lyhyt kierto siitä, ettei ovis tapahdu vai mistähän se kertoisi?
Meillä tulee kohta laskennallisesti vuosi täyteen yritystä. Tosin ei me olla päästy kaikkia kiertoja hyödyntämään, joten todellisia yrityskuukausia on vähemmän.
Tästä lapsettomuuden myöntämisestä on ollut se hyöty, että en ota enää niin raskaasti muiden vauvauutisia. Olen taas kuullut muutamia vauvauutisia tässä lähiaikoina, mutta ei ne ole oikein miltään tuntuneet. Toisille tulee lapsia, meille ei. Eipä siinä ihmeempiä. Se on edelleen tuntunut pahalle, kun joku sanoo, että tehkää tekin lapsia, tämä on niin ihanaa. Niimpä.
.olivia kp 27/25...37
Hei Olivia,
VastaaPoistaOletko ajatellut/oletteko ajatelleet käydä lääkärissä miettimässä tilannetta? Jos sinulla on hyvä gyne johon luotat niin varmaan asiaa voisi käydä siellä pohtimassa ilman että tarvitsisi aloittaa mitään sen suurempia tutkimuksia tai "projekteja" jos niihin ei tahdo mennä. Ainakin saisit purkaa tuntemuksiasi ammattilasen kuullen, ja hän osaisi ottaa kantaa tuohon mahdollisen ovulaationkin puutteeseen.
Itse jotenkin silloin varauduin, että aikaa menee pitkään ennen raskautta ja kun kierto olikin pyllyllään heti pillerien poisjätön jälkeen niin varmaan olisin aika pian mennyt lääkärilleni juttelemaan. Ihan vaan purkamaan sydäntä tai jotain. Me oltaisiin varmaan kärvistelty se vuosi ainakin kokeilujen kanssa ja sittenkin mietitty lääkinnällistä apua raskauden kanssa, mutta tuntui hyvälle tietää että oma lääkäri on sydämellinen ja lämmin tämän kaiken kanssa ja tukee meidän päätöksiä. Ei sitten ollut sille tarvetta, mutta pitkän henkisen matkan ehdin tehdä...
Olen jopa pohtinut, että menisin kyseiselle lääkärille purkamaan ajatuksiani nopeasta synnytyksestäni, ihan vaan juttelemaan koska neuvolan lääkäri ohitti sen kaiken niin ylimalkaisesti ja hmmm... kylmästi. Mutta en nyt vielä ole aikaa varannut...
Voimia sinulle! Toivottavasti löydät päivittäin elämästä jonkinlaisia ilon aiheita ja raaskit tuhlata aikaa asioihin jotka tuottavat pelkkää nautintoa tai hupia. :)
Hei,
VastaaPoistaolen ajatellut lääkrille menoa, mutta en tiedä mitä siellä sanoisin. Sanoisinko vain, että ollaan nyt yritetty vauvaa vuoden eikä ole kuulunut. En tiedä ovuloinko. En tiedä ovatko yrityskertamme osuneet koskaan oikeille päiville.
Ehkä sitä voisi käydä tarksituttamassa itsensä. Loppuvuodesta kävin valeplussan jälkeen lääkärissä, joka ultrasi. Hänen mielestään ei ole mitään syytä miksei raskautuisi.
En tosiaan tiedä mitä sieltä hakisin, kun hoitoihin ei voida nyt sitoutua...
Voisithan sanoa juuri noin. Että huolestuttaa tilanne ja fiilikset ovat mitä ovat. Tarkoitan vain, että fiksu lääkäri sulkisi pois oletuksia ja antaisi faktoja tilalle, muutakin kuin että "ei pitäisi olla syytä miksi ei raskautuisi".
VastaaPoistaVoimia!