maanantai 19. huhtikuuta 2010

Kaikki on taas tehty

Pöh, kirjoitin äsken tekstin, joka katosi. No onneksi en kirjottanut pitkää vuodatusta.

Ovulaatio oli viikonloppuna. Tämä aika tuli hyödynnettyä niin kuin mahdollista.

Olen oppinut tulkisemaan ovulaatiotestejä paremmin. Olen tähän asti tehnyt ainoastaan liuskatestejä ja olen tuskastunut niihin, kun en ole koskaan saanut kunnon plussaa niihin aikaseksi. Olen epäillyt, että tapahtuuko minulla edes ovulaatiota. Nyt testailin liuskatesteillä. Perjantaina sain jo haalean viivan testiin. Lauantaina tein Clearbluen digitaalisen ovulaatiotestin ja siihen tuli plussa. Tein myös liuskatestin ja se näytti haaleaa viivaa. Sunnuntaina tein taas liuskatestin ja se olis lauantaista viivaa haaleampi. Limoista ja jomotuksistakin päätellen se digitestin tulos piti paikkaansa ja ovulaatio oli mitä ilmeisimmin lauantaina tai sunnuntaina.

Taidan tästä eteenpäin jatkaa samalla tyylillä eli aluksi liuskatesteillä, kunnes tulee haalea viiva ja sen jälkeen digitestillä. Tällöin ei kulu rahaa tolkuttomasti digitesteihin, jotka on ihan törkeen kalliita.

Nyt vain odotellaan. Viikon päästä alkaa olla tuskanut ole, kun toiveet on nousseet liian korkealle. Vappuna sitten taas petytään.

.olle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti