Päätin, etten enää murehdi tätä vauva-asiaa. MUTTA en vain pysty olla ajattelematta. Tämä on tuskallista. Koko ajan päässä pyörii ajatukset vauvasta, ahdistukset lapsettomuudesta, kateellisuuden tunteet toisten vauvauutisista, tuskastumiset omasta kyvyttömyydestä.
Minulta kysellään jatkuvalla syötöllä, että joko teille on tulossa lapsia. Alkaa oikeasti jo vituttaa tuollaiset kysymykset. Eikö kysyjät ymmärrä, että asia ei ole niin yksinkertaista. Mikä oikeuttaa muita kyselemään noinkin henkilökohtaisia asioita, jos en itse asiaa ota puheeksi. Varsinkin sellaiset kyselee, joille asia ei millään tavalla kuulu. Lisäksi suorastaan vituttaa äidit, jotka hehkuttaa äitiyden ihanuuksia ja kertovat kuinka nauttivat elämästään kotiäitinä.
Tulen monena iltana kotiin itkusilmässä, kun olen pahoittanut mieleni jonkun sanoista. Tätäkö tämä loppu elämä on?
Kävin muilla asioilla lääkärissä joku aika sitten ja puhuttiin myös tästä yrityksestäkin. Lääkärin mielestä minun pitäisi nyt vain nauttia elämästä ja unohtaa koko lapsiasia. Jos tulosta ei ole syntynyt kesän jälkeen, niin sitten tutkimuksiin. En vain osaa olla miettimättä asiaa. En tiedä miten suljen ajatukset pois mielestä???
Miten helvetissä tästä asiasta tuli näin vaikeeta???
Tuota vaikeutta mietin minäkin. Että miten tämä voi olla näin vaikeaa ja miksi just meille. Itse ajattelen niin, että jos (ja kun) lapsettomuus häiritsee ja vaivaa minua ja tekee minut äärettömän surulliseksi, teen kaiken, jotta lapsen saisimme ja jos sittenkään ei onnistu, niin luovutan. En kuitenkaan halua vanhana kiikkustuolissa miettiä, että olisiko sittenkin pitänyt ja voisiko minulla olla tässä omat lapset ja lapsenlapset ympärillä, jos olisin jaksanut läpikäydä hoidot. Mutta tietenkin jokainen tekee asiassa omat ratkaisunsa ja ne ratkaisut jotka itsestä tuntuvat tarpeellisille (hyvältähän nämä ratkaisut ei tunnu missään tapauksessa päätti niin tai näin).
VastaaPoistaToivottavasti kuitenkin teillä ja meillä onnistaisi ihan yhtäkkiä itsekseen.
En minäkään halua sitä, että harmittelen vanhana mitä jätin tekemättä nuorempana. Mielummin teen, kuin kadun sitä että en tehnyt jotain.
VastaaPoistaAloin kuitenkin miettimään mitä elämä olisi ilman lapsia. Millainen olisin 50 vuoden kuluttua, jos emme koskaan saa lapsia. Millä täytämme elämämme? Kuka meitä käy katsomassa 50 vuoden kuluttua? Onko meillä ystäviä 10 vuoden päästä? (Tämä viimeinen liittyy siihen pohdintaan, että kun lapsen saaneet "hylkää" lapsettomat kaverit...).
Just nyt tällä hetkellä en ole valmis aloittamaan mitään hoitoja, mutta entä jos vuoden päästä on jo myöhäistä aloittaa mitään hoitoja. Entä olenko mahdollisesti adoptoimaan lasta? millä pääni kestää tätä lapsettomuutta.
.olivia
ps. tiedän, että olemme vasta yrittäneet vuoden ja on paljon kokonaan lapsettomia pareja, mutta just nyt en osaa ajatella muita kuin itseäni.