perjantai 28. syyskuuta 2012

Vuodelepoa sairaalassa, ehkä kohta kotona

Raskaus ei tosiaan ole edennyt niin kuin olisin toivonut, mutta helpotusta on tuonut se, että nyt raskautta seurataan tiiviisti äitiyspolilla ja itsekin osaan tulkita oireita paremmin kuin silloin esikoisen odotuksessa. Koko syksyn ajan olen käynyt noin 3 viikon välein kontrollissa, jossa kohdunsuun tilannetta on katsottu. Tiistaina oli viimeisin kontrollikäynti. Muutamana päivänä ennen sitä on ollut melkoisesti kivuttomia supistuksia etenkin kun on liikkunut tai touhunnut. Samoin ajoittain on ollut jomotuksia ja vihlomisia alavatsalla ja alapäässä.

Kontrollissa tulikin järkytys. Näin itsekin silmilläni, että kohdunsuu ei ollut samanlainen kuin aiemmin. Sisäsuu oli auki suppilomaisesti (=funneling). Eli sisäsuu oli leveyssuunnassa sentin leveydeltä ja auki olevaa osaa oli reilu 2 senttiä. Yhteensä kohdun kaulaa oli yli 3,5 senttiä, josta noin sentin verran kiinni. Ulkosuu oli hiukan auki ja paikat pehmeät. Järkytys oli suuri tilanteesta etenkin kun lääkäri sanoi, että pitäisi jäädä osastolle vuodelepoon.

Vaikka tämä mahdollisuus on ollut tiedossa koko raskausajan, niin silti tämä oli shokki. Aluksi viikko lepoa osastolla vessa- ja suihkuluvin, jonka jälkeen katsotaan tilanne. Jos tilanne on hyvä voisin päästä kotiin jatkamaan vuodelepoa.

Olen nyt ollut täällä osastolla neljä päivää ja ensimmäisen päivän jälkeen huomasin, että minulla tosiaan oli jomotuksia ja vihlontoja, kun ne ovat nyt hävinneet. Täällä kysellään koko ajan vointia ja onko ollut supistuksia. Niitä tulee nyt siis tarkkailtua, varsinkin kun on aikaa. Niitä on tullut, niitä kivuttomia siis. On niitä kotonakin tullut, mutta nyt ne huomaa paremmin.

Tänään kätilö yllätti minut ja kertoi, että lääkäri katsoo minut ja jos tilanne on hyvä voin saada liikkumaluvan eli käydä päiväsalissa syömässä. Jos maanantaina tilanne on edelleen hyvä niin voin päästä kotiin lepoon. Lääkäri tutki minut, itse en ruudulle kunnolla nähnyt eikä lääkäri kamalasti mitään puhunut. Ilmeisesti tilanne on nyt hyvä eli jos oikein ymmärsin niin funneloitumista ei ole (?). Sain luvan liikkua ja jos kaikki menee hyvin pääsen jo huomenna kotiin. Olen ihan ällikällä lyöty, että pääsisinkin jo nyt kotiin. Ihanaahan se on päästä esikoisen luo! Mutta toisaalta myös vähän pelottaa, että maltanko olla riittävän rauhassa siellä, kun kaikki kotityöt jää miehelle.

olivia ja pikkuveli rv 28+2

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Raskaus etenee, muttei ihan niin kuin toivoisi

Raskaus on nyt edennyt jo puoleen väliin saakka. Matka ei ole tähän saakka ollut helppo, eikä varmaan loppukaan. Alkuraskaudessa olin väsynyt ja pahoinvoiva, pari kertaa oksensin hampaita pestessä. Piti koko ajan muistaa syödä säännöllisesti ja riittävän vähän kerrallaan ettei paha olo yllätä. Eli aika normaalia alkuraskauden juttuja. Väsymys myös painoi kovasti.

Kesäkuussa oli paljon päänsärkyjä ja pahaa oloa, jotka oli aivan erilaista kun tuo normaali alkuraskauden paha olo. Tajusin kuitenkin jossain vaiheessa, että ne oireet johtuvat alhaisesta verenpaineesta. Minulla on jo alkujankin alhainen verenpaine (sukuvika), mutta nyt se painui jo tosi alhaalle. Alimmat mittaamani paineet taisi olla 85/50. Kahvia en pystynyt juomaan, joten salmiakkia tuli syötyä paljon, samoin join jonkin verran kokista (jota en juurikaan juo). Vajaan kuukauden näistä oireista kärsin.

Seuraavana alkoi alavatsan ja alaselän vihlonnat ja jomotukset. Nämä oireet oli osittain odotetut ja pelätyt oireet. Esikoisen raskaudessa samat oireet alkoi samoihin aikoihin, nyt ehkä paria viikkoa aiemmin. Nyt ne alkoi rv 15. Esikoisen ennenaikaisen syntymän vuoksi olen automaattisesti äitiyspolin asiakas ja ensi käynti oli varattu raskausviikolle 15. Siellä kohdun ulkosuu oli hivenen raollaan mikä on ilmeisesti uudelleen synnyttäjälle normaalia. Kohdunkaulaa oli 27 mm, mutta ulkosuu oli kiinni ja paikat kiinteät. Seuraava käynti otettiin 2,5 viikon päähän. Jos silloin kohdunkaulan tilanne olisi menney huonompaan suuntaa niin pohdittaisiin tukilankojen laiton mahdollisuutta. Ohjeeksi tuli rasituksen välttäminen ja nostoille tuli 20 kg raja eli esikoista saa vielä nostaa, mutta painavat kauppakassit on jätettävä. Lisäksi sain neuvon ottaa yhteyttä äitipolille mikäli ilmenee supistuksia tai muita kipuja, jotka ei lepäämällä lähde. Kerran soitin äitipolille, kun oli kipuja, mutta siellä sanottiin tylysti, että juo vettä ja lepää. Ihan kuin en olisi tuota tiennyt. Se, joka puhelimeen vastasi, ei edes vaivautunut papereitani katsomaa vaikka kuinka yritin selittää, ettei tilanteeni ole ihan normaali.

Seuraavan kerran menin rv 18. äitiyspolille. Nyt tilanne oli parempi. Kohdunsuu oli ilmeisesti kiinni (tai ainakaan siitä ei mitään mainittu) ja kaulaa oli enemmän kuin 35 mm. Rauhallisesti ottaminen oli selkeästi auttanut. Mies oli lomalla, joka helpotti minun arkeani. Mitään rajoituksia ei tullut, mutta edelleen sain ohjeeksi ottaa rauhallisesti.

Rakenneultra oli seuraavan vuorossa rv 20. Siellä pyysin lääkäriä katsomaan kohdunsuun tilanteen ja se oli sormelle auki ja paikat oli pehmenneet. Kohdunkaulaa oli kuitenkin reilusti jäljellä, ainakin 35 mm. Vauvalla oli kaikki hyvin, iso poikavauva, joka tosin majailee aivan tuolla alhaalla. Lääkäri totesi, että tämä ei ainakaan yliaikaiseksi mene. Rajoitteeksi tuli nyt kaiken rasittavan välttäminen ja yhdyntäkielto. Viikon päästä sitten uudelleen sinne kontrolliin, kun äitipolin käyntiin oli vielä 2 viikkoa.

Itku meinas tulla tuon rakenneultran jälkeen. Ei ole totta, että tässä tilanteessa ollaan jo nyt rv. 20+6. Nyt aloin oikeasti pelkäämään, että mitä jos tämäkin vauva syntyy ennenaikojaan.

Onneksi esikoinen aloitti hoidon enkä itse lähtenyt töihin. Olen siis kotona opiskelemassa tämän syksyn, joten  sen puolesta arjessa ei pitäisi olla suurta rasitusta. Miehellä on muutamia reissuja tiedossa, joten niiden ajan pärjääminen vähän huolestutta.

olivia

rv 21+0

tiistai 29. toukokuuta 2012

Nopeaa toimintaa!

En ole osannut oikein tänne kirjoittaa, mutta ehkä nyt uskallan kertoa meidän iloiset uutiset. Meille tulee toinen vauva jouluna!

Pääsiäisenä olin tosi väsynyt, mutta ajattelin sen vain johtuvan siitä, että saatiin kerrankin oikein kunnolla nukkua. Oltiin mummolassa ja esikko nukkui kaikki yöt mummon ja papan kanssa. Pari päivää mummolasta tulon jälkeen tein aamulla raskaustestin ja siihen pärähti heti vahva plussa! Olin aivan shokissa, että voiko tämä olla totta, että näin nopeasti tulee vahva plussa. Samantien alkoi paha olo ja väsymys jatkui.

Nyt ollaan jo raskausviikolla 10+6 ja ehkä vähän alkaa hellittää pahoinvointi ja väsymys. Aamuisin tulee herkästi pahaolo, kun ei ehdi riittävän nopeasti syömään aamupalaa. Sitten päivällä voi tulla pahaolo siitä, jos lounas venyy liian kauaksi. Ja iltapäivällä voi tulla pahaolo siitä, että söi lounaalla liikaa. Lisäksi illalla tulee pahaolo ja väsymys. Lisäksi minulla on melkein joka toinen päivä pää kipeä, johon minulla on vain 1g panadolia. Panadol auttaa jonkin verran ja tosi hitaasti. Ei siis ole ihan helppoa olla esikoisen kanssa kotona. Tosin en tiedä olisiko töissä yhtään helpompaa.

Me käytiin rv 7+5 yksityisellä varhaisultrassa ja siellä reipas syke näkyi. Samana päivänä oli ensimmäinen neuvola, jossa juteltiin perusjuttuja, mitä ekassa neuvolassa jutellaan. Eilen kävin verikokeissa ja tänään oli neuvolalääkäri, jossa kuunneltiin sydänäänet. Miten se voikaan olla niin ihana ääni!

Koska esikoinen on syntynyt ennenaikaisesti ja epäillään kohdun rakennepoikkeamaa, niin raskautta tullaan seuraamaan tarkemmin. Minulla on heinäkuun alussa ensimmäinen käynti äitiyspolilla. Lisäksi jo heti alku raskaudesta tehdään sokerirasitus ja se on parin viikon päästä. Samoin parin viikon päästä on np-ultra. Seuraavan neuvola on kesäkuun lopussa.

Maha on sen verran turvonnut ja muutenkin olen lihonut, että osa mammavaatteista on jo käytössä. Jotkut normifarkut menee vielä just ja just päälle kun jättää napin auki. Samoin paitoja ja rintsikoita on pitänyt jo laittaa pois. Rinnat on turvonnu nyt tosi isoiksi, mitähän ne mahtaa olla sitten loppuraskaudesta?

.olivia ja muru 10+6

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Ovulaatiota metsästän

Tämä teksti on ollut erittäin hyödyllinen apu ensimmäisen yrityksen aikana. Sen avulla ymmärsin omaa kiertoa paljon paremmin kuin aiemmin. Olinkin ihmetellyt vaihtelevaa valkovuotoa, mutta nyt silmäni aukesivat, että sehän on säännönmukaista.  Limoja seuraamalla ovulaation tunnistaminen helpottui huomattavasti.

Ensimmäisen yrityksen aikana myös käytin satunnaisesti ovulaatiotestejä. Ongelmana minulla oli halpojen liuskatestien tulkinta. En koskaan saanut halpoihin testeihin kontrolliviivaa vahvempaa testiviivaa. Lopuksi minulla oli systeemi, jossa aluksi testasin päivittäin halvoilla testeillä ja kun testiviivat alkoi vahvistumaan ja limat lisääntymään siirryin kalliimpiin testeihin, kuten Clearbluen digitaalisiin. Kalliita testejä ei tarvinnut käyttää kuin kerran tai kaksi kierron aikana.

Minulla jäi edellisestä yrityksestä muutamia ovulaatiotestejä ja käytin niitä parissa kierrossa samalla menetelmällä. Kun ne loppui, niin en ole vain jaksanut ostaa uusia. Ehkä ensi kiertoon sitten ostan testejä.

Olen nyt tässä yrityksessä käyttänyt lisänä kännykällä olevaa ohjelmaa Ovuview, jonne kirjataan kiertojen aikana oireita, joiden perusteella ohjelma ennustaa erilaisten menetelmien avulla ovulaatiota. Sinne voi merkita aamulämpöjä, valkovuoden väriä ja koostumusta, rintojen arkuutta, päänsärkyä jne. Minä en ole ollut mitenkään hirveän ahkera merkitsemään oireita ylös, mutta joissain kierroissa olen jaksanut ahkerasti merkitä niitä.

Tässä meneillään olevassa kierrossa olen ollut laiska tulkitsemaan oireita ja merkitsemään niitä ylös. En ole myöskään ovulaatiotestejä tehnyt, joten ovulaation aika on todella hakusassa. Ensi kierrossa voisi olla taas ahkerampi, niin ei tarvitse näin paljon arvailla milloin ovulaatio on. Ehkä myös aamulämpöjen olisi hyvä metodi, en tiedä jaksanko.

En kuitenkaan aio ottaa ovulaation etsimisestä suurta stressiä. Stressin välttäminen on varmaan tärkein  asia tässä yrityksessä. Siihen pyrin!

.olivia kp 23 dpo 6?

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Uutta putkeen!

Mietin, että pitäisikö nostaa pystyyn tämä vanha blogi. Meillä on alkanut pikku kakkosen yritys vuoden vaihteessa ja koska nopeaa tulosta ei ole tullut, niin ehkä täytyy alkaa purkamaan ajatuksia myös tänne.

Tämä yritys ei ole yhtä intensiivista kuin ensimmäisen sen ykkösen yritys. En ole koko ajan perillä yk:sta, dpo:sta ja kp:sta. Enkä ole jaksanut paljoa ovulaatio- ja raskaustestejä tehdä. Olen onnellinen, että minulla on yksi lapsi ja jos toista ei tule, niin se ei ole maailman loppu. Uskon, että kestäisin sen, vaikka vaikeaa siitä tulisikin.

Nyt on jo (pitää tarkistaa kalenterista) kp 21 ja dpo 4 (ehkä, en tehnyt ovistestiä, enkä tarkkaillu limoja, mutta kuivakausi alkoi tuolloin). Tämä on 4. kierto joulukuun alusta, jolloin toivotimme pikku kakkosen tervetulleeksi.

olivia

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Tyttö tuli!

Kiitos Katjuska ja Hups, että kysyit mitä meille kuuluu. Täytyyhän tällekin yritys- ja odotustarinalle saada jonkinlainen loppu. Inhoan ylikaiken sitä, että keskustelupalstoilla ja blogeissa juttu jää kesken. No nyt minä tein sen saman.

Meille syntyi tyttö ja nyt on kaikki hyvin, vaikka matka on ollut pitkä ja raskas ja on pelättykin.

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, niin minulla oli ollut erilaisia tuntemuksia pitkin raskautta. Nyt jälkikäteen voin sanoa, että supistuksia ne oli. Olin useampaan otteeseen sairaslomalla raskausaikana, pääasiassa väsymyksen ja kipujen takia. Marraskuun lopussa oli vatsatauti, joka aiheutti supistuksia. Se oli melko pelottavaa. En kuitenkaan silloin soittanut synnärille vaan odotin arkipäivään ja kävin neuvolassa lääkärillä. Lääkärin tutkimuksessa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta sairaslomalla olin koko viikon vaikka vatsatauti oli ohi. Joulukuun alussa normaalissa lääkärin tarkastuksessa ilmeni, että paikat oli pehmenneet ja kohdunsuu sormelle auki. Sain määräyksen ottaa rauhallisemmin ja välttää pitkiä juna- ja automatkoja. Olo oli yleisesti tosi huono, en jaksanut tehdä mitään, enkä esim. kävellä yhtään. Luulin koko ajan, että tämä vain kuuluu normaaliin raskauteen. Joulun alla sain työterveydestä taas saikkua väsymyksen ja kipujen vuoksi ja taas lääkäri epäili kipujen olevan (oikeita) supistuksia. Tätä neuvolassa ei epäilty ollenkaan. Joulun jälkeen alkoi rusehtava vuoto. Neuvolaan sain ajan keskiviikolle. Lääkäri totesi saman kuin aiemminkin eli paikat pehmenneet ja sormelle auki. Seksikielto, rehkimiskielto ja sairasloma äitiysloman alkuun.

Samana iltana alkoi tulla kovia kipuja alaselässä. Aluksi en pitänyt niitä kovin erikoisina, kunnes ne olivat niin kipeitä että itketti. Välillä kivut meni ohi. Soitin äidillekin ja itkin kipuja puhelimessa. Hän käski soittaa heti synnärille, josta arveltiin kipujen olevan supistuksia. Käskivät tulla näytille. Tällöin viikkoja oli 30+5. Sairaalassa käyrällä todettiin supistusia tulevan 5 min välein ja kohdunkaula oli kadonnut ja kohdun suu 3 cm auki. Aloitettiin saman tien estolääkitys, joka tehosikin hyvin. Muutaman tunnin kuluttua supistukset olivat loppuneet. Jäin siltä makuulta sairaalaan vuodelepoon. Vauvaa yritetään pitää mahassa vielä viikolle 35.

Muutaman viikon makoilun jälkeen maanantaina alkoi tihkua vuotoa, joka todettiin lapsivedeksi. Tiistaina alkoi tulla supistuksia, joita yritettiin estellä lääkkeillä. Nyt lääkkeet ei tehonneet yhtä tehokkasti, ne vain lykkäsivät supistuksia hieman eteenpäin. Torstaina päätettiin lopettaa lääkkeet tehottomina ja odoteltiin synnytyksen käynnistymistä. Perjantaina aamuyöllä synnytys yhtäkkiä käynnistyi. Mies ehti paikalle juuri ja juuri ajoissa sillä synnytys eteni tosi nopeasti. Oli hyvä, että etenikin nopeasti, sillä mitään kivunlievitystä en ehtinyt saada. Tyttö syntyi ihan hyvänkokoisena viikolla 33+0. 2240g oli tytöllä painoa.

Tyttö siirtyi välittömästi synnytyksestä pikkuvauvojen teholle, jossa hänellä oli hengistysavuste muutaman tunnin. Keskoskaapista tyttö pääsi neljäntenä päivänä. Tämän jälkeen vain kerrytettiin massaa ja opeteltiin syömään. Sairaalassa vauva oli kolme viikkoa. Kotiin tulon jälkeen massaa on kertynyt paljon eli ruoka on maistunut!

Nyt on kaikki siis hyvin, vaikka loppuraskaus ja tytön alkutaival olikin haastava. Tässä pikku hiljaa olen yrittänyt käsitellä tätä minun pieleen mennyttä ja keskenjäänyttä raskautta.

Jo raskauden puolivälissä tuntemani kivut olivat supistuksia, en vain uskonut sitä, eikä missään vaiheessa neuvolassakaan asiaa otettu vakavasti. Ainoastaan työterveyslääkäri oli oikeilla kärryillä, mutta en suostunut uskomaan häntä. Jos ei pysty liikkumaan yhtään tai kantamaan mitään, niin kaikki ei voi olla normaalisti. Samoin jos ei pysty nukkumaan, pitää hakea apua. Väsymys vain pahentaa kaikkea. Ihmettelen neuvolalääkärin rentoa fiilistä, vaikka oli ennenaikaisuuden merkkejä jo joulukuun alussa, niin hän ei niitä minulle riittävän pontevasti sanonut. Kerran tuli vetistä vuotoa, jonka kanssa mietin onkohan tämä lapsivettä. Kysyin neuvolasta ja sieltä sanottiin, että ei ole. Nyt voin sanoa, että oli se. Olen sitä mieltä, että jos on jotain ongelmaa, kannattaa kysyä synnäriltä tai äitiyspolilta eikä neuvolasta. Neuvola on niitä varten, joilla kaikki menee normaalisti, ei erikoistapauksia varten.

Mahdollisessa seuraavassa raskaudessa on kohonnut riski ennenaikaiseen synnytykseen, mutta mitään lukuja ei osaa kukaan sanoa. Tämän vuoksi seuraavassa raskaudessa käyn n. rv 16 lähtien äitiyspolilla kontrollissa.

Tyttö on jo 2,5 kk vanha ja painaa yli 5 kg. Oppii paljon uutta, hänen kehittymistä on ihana seurata. Illat on tällä hetkellä raskaita. Iltaisin hän itkee paljon ja haluaa olla sylissä. Öisin hän herää syömään 1-2 krt, mutta yllättävän helposti yöherääminen sujuu. Aamulla herääminen onkin vaikeaa meille. Säännöllistä arkea meillä ei ole, mutta toivotaan, että jossain vaiheessa on. Itse pidän säännöllisestä elämän rytmistä.

Me tytön kanssa odotellaan kevättä ja kesää! Mukavaa kevään jatkoa kaikille! Voi olla, että joskus kirjoittelen tänne, mutta en lupaa mitään. Saa kysellä edelleen kuulumisia!

.olivia

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Kuulumisia

Heippa kaikille ja kiitos, että olette jaksaneet kysellä kuulumisia. En ole osannut kirjoittaa raskaudesta tänne. Toisaalta se harmittaa, sillä tämä on oikein hyvä päiväkirja. Nyt muistiinpanoja on milloin missäkin.

Raskaus etenee hyvin, nyt on jo 25. raskausviikko. Tosi pitkällä jo ollaan. Puoliväli meni jo viikkoja sitten. Muutama viikko sitten oli rakenneultra ja kaikki oli hyvin. Ultraaja ei kauheasti puhunut, mutta ilmeisesti kaikki oli hyvin. Koko vastasi viikkoja ja vauva oli sopusuhtainen.

Potkut olen tuntenut jo pari kuukautta. Ja se on kyllä hurjan tuntuista kun vauva vaihtaa asentoa ja puskee johonkin yhteen nurkkaan, tai ulos sieltä. Potkuja on kuitenkin kiva kuulostella. Mies on tuntenut muutaman viikon potkut ja hänestäkin on kiva kuulostella vauvan muksuja.

Itselläni on fyysinen jaksaminen ollut sitten vaikeeta. Tuossa 1,5 kk sitten alkoi alavatsalla tuntua kiristelyä kävellessä. Samoihin aikoihin alkoi puolimakaavassa asennossa tulla iskiaskipua. Lisäksi juuri niillä viikoilla maha kasvoi niin rajusti, että yhtäkkiä en mahtunutkaan omiin vaatteisiin. Aluksi nämä kiristelyt pelästytti, mutta onneksi netti osasi kertoa sen olevan normaalia. Minulla on siitä lähtien ollut kävellessä kiristelyä. Nyt on kävelytahti tosi hidas ja matkaa voi kerrallaan taivaltaa maksimissaan 2 km. Tämä on tuskastuttanut minua paljon, sillä liikunta on olematonta ja kaipaan enemmän aikaa ulkoilulle. Mutta mitä siellä ulkona tekee, jos ei voi kävellä?

Nukkuminen on nykyään hankalaa, kun en meinaa löytää hyvää asentoa öisin. Heräilen usein ja sitten olen päivisin todella väsynyt. En jaksa tehdä mitään töitten jälkeen. Minun piti käydä ostamassa tukivyö, mutta meni neljä viikkoa ennen kuin pääsen sen vihdoinkin tänään ostamaan. Toivotaan, että tukivyöstä saa apua kiristelyihin ja yötkin helpottaisi.

Olen nyt sairaslomalla tämän viikon. Oli pakko hakea sairaslomaa, kun tuntui ettei tässä ole mitään järkeä. Olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut siivota tai tiskata. Olen ollut niin väsynyt, että unohtelin asioita. En muistanut asioita, joita olin tehnyt vasta muutama päivä sitten. Lopuksi tuntui, etten vaan yksinkertaisesti jaksanut. Onneksi työterveyslääkäri otti ongelmani tosissaan ja ymmärsi minua ja yritti tosissaan löytää apua minulle. Pohdittiin myös pitkään ovatko minun tuntemat pahat kiristykset kävellessä olleet oikeita supistuksia vai vain jotain kohdun kasvu- tai liitoskipuja. Kivuttomat harjoitussupistukset tunnistan ja ne ovat ihan erilaisia.

Muuten kaikki on mennyt hyvin. Maha on kasvanut eikä painoa ole tullut hirveästi lisää. Vaikka nyt onkin vähän vaikeeta, niin kaikin puolin meillä menee oikein hyvin.

.olivia