Vaikeuksia

Minulla on jo parempi fiilis viime viikon tapahtumista. Eniten olen suuttunut itselleni siitä, että iloitsin (muka)plussasta heti, enkä edes ajatellut, että se voisi olla virheellinen plussa. Iloitsin vain, että vihdoinkin meille tulee vauva ja vihdoinkin pääsen asumaan kotiin. Suunnittelin jo milloin pidän kesälomat ja milloin irtisanon työpaikkakunnan asunnon. Etsin jo neuvolan puhelinnumeron ja olin jo sinne soittamassa. Ei tullut pieneen mieleenkään, että raskaus ei olisikaan raskaus. Ei edes mikään pieni ääni takaraivossa muistuttanut, että älä vielä iloitse, mitä tahansa voi sattua.

Kun ensimmäiset alavatsakivut alkoi, ajattelin, että se on normaalia alkuraskauden oireilua. Jonkin verran surffasin netissä ja monilla oli sitä. Mies heitti heti hanskat tiskiin, että se onni oli sitten siinä. Vaikka tuhrua alkoi tulla, silloinkaan en vielä uskonut, että se voisi olla menkkojen alkaminen. Mies oli ihan varma. Minä vain häntä rauhoittelin, että tämä voi olla ihan normaalia. Kun kunnon vuoto alkoi, tajusin miten hölmä olinkaan. Miksi voin olla niin TYHMÄ, että luotin raskaustestiin, joka näyttää selvästi plussaa!! Pahin fiilis on ehdottomasti siitä, etten millään tavalla ajatellut sitä, että testi voisi näyttää väärin.

Edelleenkin tämä ärsyttää tosi paljon!!!

En millään haluaisi alkaa yrittää mitään. Haluan vain jättää koko yrittämisen tähän. Mennä vain nukkumaan peiton alle ja unohtaa kaikka vauvahaaveet. En halua aloittaa oviksen metsästystä. En halua enää ikinä tehdä yhtään raskaustestiä. En halua uskoa, että meille joskus tulisi vauva. Luulen, että meidän loppuelämä menee tässä samalla tavalla kuin viimeiset reilut kaksi vuotta. Minä täällä työpaikkakunnalla ja mies kotipaikkakunnalla. Me näemme silloin tällöin viikonloppuisin ja lomilla. Elämämme on tylsää ja kateellisina katsellaan muiden vauvaonnea.

En ymmärrä miten tästä tuli näin vaikeaa.

.olivia

ps. ostin kuitenkin greippimehua.